tiistai 7. maaliskuuta 2017

Vartin meikkihaaste

Smoky Eye Candy-blogin Sanna heitti blogissaan ilmoille 15 minuutin meikkihaasteen. Joku varmasti siellä jo naureskelee, että tekee juhlameikinkin vartissa. Meikäläisen arkimeikki ottaa 20-30 minuuttia aikaa ja vaikka enemmänkin, mikäli on aikaa nautiskella ehostamisesta. Baariin tai juhliin meikkaaminen ottaa aikaa 45 minuutista ylöspäin. Toki silloin tulee meikattua extrahitaasti ja nautiskellen. :-D Mutta joo, koska olen saanut joskus, krhm, muutamaankin otteeseen kuittia hitaasta meikkaamisestani, halusin heti tarttua tähän vartin haasteeseen ja testata itseäni! Luulot oli suuret, kun aattelin, että eiköhän varttiin selviä, kun on suunnitellut tyylin etukäteen ja nostanut tarvittavat meikit esille... Ja oon myös töissä tehnyt paljon kuvaus- ja näytösmeikkejä, mitä tehdessä pitää usein olla aika ripeä. Mutta mitenkäs mulle kävikään?

Tässä käytetyt tuotteet ajastimen loputtua. Kahvista en ehtinyt hörpätä kertaakaan. :_D

Do diin, Sanna myönsi "huijanneensa" sen verran, että taivutti ripsensä etukäteen. Minä en ripsiä taivuttele, mutta Beauty Blenderin kastelin ennen ajastimen käynnistystä. Suunnittelin tekeväni meikin niillä tuotteilla kuin yleensä arkimeikkini tällä hetkellä teen. Silmämeikiksi suunnittelin yksinkertaista 2-3 luomivärin  vaaleaa meikkiä, ilman rajauksia. Kuulosti siltä, että helposti tää menee varttiin. Pohjameikkiini käytän Lumenen Invisible Illumination Beauty Serumia*, Maybellinen FitMe peitevoidetta sävyssä 15 Fair, NYXin No Filter- sekä HD-puuteria*, IsaDoran Face Sculptoria sävyssä Nude varjostuksiin, poskipunana NYXin Sweet Cheeks poskipunapalettia* sekä Strobe of Genius korostuspalettia*. Kun olin saanut pohjan tehtyä, vartista oli kulunut jo PUOLET. Hups. No vauhdilla kulmakarvojen kimppuun. Ja nämä kulmat tais nyt olla se, mihin homma kosahti. En oo värjännyt kulmiani noin 1,5 kuukauteen, joten meikkaaminen otti normaalia enemmän aikaa. Tässä tapauksessa kolmasosan koko vartista, mikä oli mun mittapuulla nopeasti ja hutaisten. Joka tapauksessa silmämeikin tekoon mulla jäi aikaa noin 2,5 minuuttia. :-D Pohjustin luomet Lumenen silmämeikinpohjustajalla, luomiväreinä käytin Makeup Geekin Peach Smoothie-sävyä luomivakoon ja liikkuvalle luomelle the Balmin Nude Dude-paletista kultaista sävyä Fit. Ja sitten kello alkoi piipata. PIIP! En ehtinyt laittaa ripsiväriä. :-D Epäonnistuin tehtävässäni.


Mun kamera on äidillä lainassa, joten joudumme tyytymään puhelinräpsyihin. Mutta siis, ripsari uupuu eikä huuliinkaan ehtinyt sutaista edes rasvaa. :-( Tää oli kuitenkin hauska haaste ja aion ottaa tän uusiksi muutamaankin otteeseen! Haluan nimittäin haastaa omaa meikkausvauhtia nopeammaksi. Toki välillä on ihanaa, kun saa oikein nautiskella maalaamisesta ja hioa jokaisen häivytyksen minttiin, mutta arkiaamuina olisi kyllä kiva selviytyä vartissa. Tätäkään meikkä en raaskinut jättää ilman ripsaria, joten huijasin sen verran, että kellon soitua (ja nämä kuvat otettua) lisäsin vielä kevyesti ripsaria sekä rajauksen yläripsien vesirajaan.


Tältä näytti meikki vielä viimeisten lisäysten jälkeen. Nykyisellä meikkirutiinillani tämä on aika simppeli ja yksinkertainen silmämeikin osalta. Usein käytän enemmän aikaa silmämeikkiin tai jos silmät jäävät näin vaaleiksi, otan huuliin jonkun tumman tai värikkään punan.

Kuinka paljon te käytätte arkiaamuina aikaa meikkaamiseen? Entäs juhlavampaan tai näyttävämpään meikkiin? :-)

*Tähdellä merkityt ja osa kuvassa näkyvistä meikeistä saatu pr-näytteinä blogin kautta

6 kommenttia:

  1. Olet kyllä niin kaunis ja sulle sopii vähempikin meikki <3

    VastaaPoista
  2. Niin minustakin, todella upea ilmestys:) Kaunis hillitty meikki:)

    VastaaPoista
  3. Voi jessus tota sun kauneuttas! Edelleen vaan girl crushina heilut ykköspaikalla.

    Mun arkimeikki on aika nopee, varmaan vartissa tulee aika hyvin valmista, kun en jaksa sen isompia krumeluureja alkaa taiteilla. Tuotteitakaan ei siis tarvii kovin montaa: Lumenen ihotipat, puuteri, kulmaväri (ja joskus kulmageeli), poskipuna, ripsiväri ja huulirasva. Siinäpä ne. Silmänaluset kyllä oikeesti kaipais ekstrapeittoa, mutta en oo löytäny sellasta itelleni sopivaa tuotetta vielä niin skippaan kokonaan mielummin kun käytän jotain, joka vaan pahentaa tilannetta. En tunne oloani kovin kotoisaks paljolla meikillä, joten juhlameikkiin laitan lisäks ehkä linerin ja mahdollisesti ripsitupsuja ja huuliin jotain väriä. Kevyt varjostus tai kasvojen lämmittäminen aurinkopuuterilla mahdollisesti kanssa. Jos nyt tietää joutuvansa vaikka valokuvattavaks niin ehkä sillon käyttää sit pohjana jotain vähän peittävämpää ohuena kerroksena. :P

    VastaaPoista
  4. IHANA! <3 Sä olet juuri sitä tyyppiä, ettet pahemmin meikkiä tarvitse! Mutta tosiaan, ei se vartissa meikkaaminen ole niin helppoa kuin voisi luulla. :D

    VastaaPoista
  5. Raikkaan ja ihanan näköisen meikin sait aikaan. :)

    http://odessaaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista