Linkkivinkki - Kauneusbloggaajan LED-valot testissä

Hei, aattelin vaan linkata teille Valovuoto-blogin jutun, johon pääsin vierailevaksi tähdeksi. :-) Sain viikon verran testailla paria erilaista valaisinta kuvieni ottoon. Tää olikin ensikosketus keinovalon käyttöön kuvaamisessani ja tästä innostuneena sainkin viimein hankittua itselleni valaisimet. Mutta käykää ihmeessä lukemassa juttu TÄÄLTÄ! :-) Nää alla olevat kuvat ovat silloisen testailun satoa.

Kuinka photoshoppaan kuviani

Moro! Aihe kuvien photoshoppaaminen on pyörinyt mielessäni melkein blogin alusta asti. Kukaan teistä ei ole toivonut tällaista postausta, mutta itse haluaisin avata kuvieni käsittelyä hieman. Tuotekuvien kohdalla luultavasti kukaan harvemmin miettii, miten niitä on käsitelty. Mutta aina, kun puhutaan ihmisten kuvista, sana Photoshop nousee keskusteluissa esiin. Jotenkin koen tämän aiheen tällä hetkellä taas ajankohtaiseksi, kun Saara Sarvas avautui HS:n haastattelussa bloginsa lopettamisesta, ulkonäköpaineista kauneusbloggaajana ja siitä, kuinka ei lopulta halunnut olla toteuttamassa niitä omalta osaltaan. Samaan aiheeseen tarttuivat myös mm. Miten niin liikaa?-Elisa sekä Karkkipäivän Sanni (linkit vievät suoraan postauksiin).  Mä en tällä kertaa halua liikaa paneutua alkuperäiseen aiheeseen ulkonäköpaineista, mutta kyllähän tuo kuvankäsittelyyn liittyy melko tiukasti. Olen miettinyt omien kuvieni käsittelyä, miksi teen sitä, mitä sillä haen, mitä haluan kuvillani näyttää. Pääasiassa käsittelen kaikki kuvani samalla mentaliteetilla, mutta toki meikkivoidearvostelun ilman - kanssa-kuvan konteksti on erilainen kuin Päivän Meikki-postauksen kuvilla. Tuotearvosteluissa pyrin tuomaan kuvat mahdollisimman raakana, jotta tuotteen tekemä vaikutus iholla, ripsillä tms. näkyisi mahdollisimman rehellisesti. Näissä tuotearvostelukuvissa en siis pyyhi pois finnejä tai vaikka luo keinotekoisesti lisää valoa nenänvarteen, vaan lähinnä pyrin siihen, että kuva näyttää sen, mitä silmäni luonnossakin näkee. Saatan näiden kohdalla siis lisätä kirkkautta ja hiukan kontrastia, rajata kuvaa, mutta muuten pidän käsittelyn minimissä.

Kun tullaan Päivän Meikki-kuviin, käsittelyni on hiukan erilaista kuin edellä mainituissa kuvissa. Päivän Meikeissä tarkoitukseni on esitellä erilaisia meikkityylejä ja niiden kautta antaa teille inspiraatiota. Pääasiassa haluan näidenkin kuvien käsittelyn pitää minimissään parista eri syystä. Ensinnäkin vähäinen käsittelymäärä nopeuttaa työskentelyäni. En halua hioa jokaista kuvaa täydellisyyteen asti, koska jo tämän hetkisellä käsittelyllä yhden postauksen kuvien rajaaminen ja fiksaaminen ottaa tunnin verran aikaa. Ei ole paljon, mutta enempi aika on pois lookin tekemisestä sekä postauksen kirjoittamisesta. Toinen syy vähäiseen photarointiin ovat juuri ne ulkonäköpaineet. En halua omalta osaltani liikaa vaikuttaa siihen, että joku toinen kokee ulkonäköpaineita. Vaikka nykypäivänä jokainen ymmärtää, että lehtien ja netin kuvista suurin osa käsitellään, ei se vähennä niitä huonoja tuntemuksia, mitä tällaisten kuvien katselu saattaa herättää. Kyllä, poistan Päivän Meikki-kuvista finnit ja muut näkyvät näppylät sekä esim. ripsivärituhrut tai fall outit silmänalusilta. Kyllä, saatan lisätä valoa nenänvarteen ja poskipäille. Ja kyllä lisään kuviin kirkkautta ja kontrastia. Mutta haluan, että iho näyttää iholta. En oikaise huulteni rajoja viivansuoraksi. Enkä halua hävittää kuvista kaikkea inhimillisyyttä ja persoonaa. (Onko kolmas syy sitten se, että tämän kummemmin en kuviani edes osaa käsitellä... :-D )

Päivän Meikki-postauksiin kuvia kuvatessani ja käsitellessäni haluan, että look viestii kokonaisuudessaan jotain, että käsittely tukee tarvittaessa meikin tyyliä. En ole ammattivalokuvaaja, käytän ikkunasta tulvivaa (tai talvisin ei...) valoa eikä mulla ole edes jalustaa kameralle. Jo nämä asiat tekevät kuviin ominaisuuksia, jotka saattavat vaatia "korjaamista". Kuva saattaa olla mun makuun liian hämärä, joten totta kai haluan kirkastaa sitä. Tämä taas vaatii usein myös kontrastin kevyttä lisäämistä. Jos meikki on pääosassa, en halua, että jokin yksittäinen näkyvä finni vetää huomion puoleensa. Haluan, että lukijat katsovat meikkiä, ei sitä nenän vieressä tai leuassa olevaa näppylää. Toki omaan silmään nämä varmasti pomppaavat huomattavasti enemmän kuin jonkun toisen silmään. Ehkä siis käsittelen kuviani näyttämään siltä, miten haluan muiden näkevän ne..?

Kuulostaako tämä selittelyltä? :-D Oikeutanko nyt jotenkin kuvieni käsittelyn ja haen synninpäästöä? En toki kuvittele, että kukaan haluaisi edes tuomita minua kuvieni käsittelystä. Tiedostan kuitenkin ongelman, mikä siihen liittyy. Kuvien rakentaminen on silti paljon muutakin kuin Photoshop. Kuvakulma, ilme, asento, meikki ja valaistus luovat ison osan kuvan ilmeestä. Tämän jälkeen haluan kuvankäsittelyn olevan vain viimeinen silaus kuvan tekemisessä. Varsinkin kasvokuvissa tietynlainen rehellisyys on minulle tärkeää. Varsinkin Instagramissa tulee nykyään vastaan todella räikeästi käsiteltyjä meikkikuvia. Monessa kuvassa iho on siloteltu lähes vahamaisen sileän näköiseksi, huulten rajat on siistitty täydelliseksi, ihokarvat loistavat poissaolollaan. Tällainen ylikäsittely ällöttää minua. Jokainen toki tekee tavallaan, mutta itse olen mieluummin tuomassa esiin luonnollisempaa kuvankäsittelyä kuin supersliipattua ja täydellisyyttä.

Otan usein lähikuvia silmämeikeistäni. Näiden käsittelyssä olen hiukan tarkempi kuin kasvokuvien käsittelyssä. Ylläolevassa kuvaparissa näkyy melko tyypilliset tapani käsitellä silmämeikit. Olen poistanut yläluomen ripsivärituhrut ja muutaman hajakarvan kulmakarvoista, kirkastanut silmämunien valkoisuutta, tummentanut hiukan rajauksia sekä kirkastanut kuvaa, lisännyt kontrastia ja tämän jälkeen hillinnyt kuvan lämpöisyyttä. Tässäkin kuitenkin silmänalusen juonteet ovat näkyvissä ja ihon luonnollinen tekstuuri on näkyvissä. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Jos olette nähneet Instan voimakkaasti valaistuja ja käsiteltyjä meikkikuvia, ehkä ymmärrätte.

Yleisesti ottaen en pidä kuvankäsittelyä minään kirosanana. Pidän sitä hiukan samanlaisena asiana kuin meikkaamista; tuodaan kuvasta haluttuja asioita enemmän esiin ja häivytetään toisia, luodaan kuvaan tietynlaista tunnelmaa. En kuitenkaan kannata vartalonmuotojen muokkaamista, piirteiden muuttamista tai muutakaan voimakasta kuvankäsittelyä, erityisesti silloin, kun kuvassa ihminen esiintyy itsenään. Fantasia- tms. kuvat ovat asia erikseen. Tarkoitan tässä ensisijaisesti kuvia esimerkiksi julkkiksista, joiden vyötäröä kavennetaan, povea suurennetaan ja nenää sironnetaan. Tämänkaltainen kuvankäsittely hävittää ihmisen ja tuo tilalle jotain muovista. Avoimuus ja rehellisyys lisäävät ymmärrystä ja toivon mukaan vähentävät paineita, joita ulkonäköön liittyvät asiat meille tuovat.

Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Käsittelettekö omia kuvianne Photoshopilla tai filttereillä?

Minun Hetki

Postaus tehty yhteistyössä Loihtimon ja valokuvaaja Jussi Koskelan kanssa

Jokaisella meistä suhde omaan kehoon kasvaa ja muuttuu elämän varrella. Lapsena yleensä tärkeintä on, että keho toimii; sen avulla voi juosta, kiipeillä, uida ja leikkiä. Murrosiässä suhde vartaloon kokee mullistuksen, kun vartalo alkaa muuttaa muotoaan, aikuistua, sen käyttöä on opeteltava uudelleen ja uuteen peilikuvaan on totuteltava. Itselleni teini-ikä oli kehonkuvan suhteen hankalahkoa aikaa, kun hoikka kroppa ei kerännyt naisellisia muotoja ollenkaan samalla tavalla kuin kavereillani. Jonkinasteista kiusaamistakin välillä tuli koettua, kun oli "anorektikko" (en siis ollut, olin vain tosi laiha) eikä oikein ollut tissejäkään. Muistan 15-16-vuotiaana ajatelleeni, etten voi käyttää lyhyitä hameita, koska mun jalat oli niin hoikat. Pääasiassa itsetuntoni oli kuitenkin hyvä, enkä koe eläneeni huonoja teinivuosia ulkonäköäni murehtien. Kun 20 vuotta pärähti mittariin, sain muutamia lisäkiloja ja vähän päälle parikymppisenä aloitettu säännöllisempi liikuntakin toi hiukan muotoa vartaloon lihaksen muodossa. Ennen raskautumistani olinkin todella hyvissä väleissä kehoni kanssa: se näytti mielestäni hyvältä ja toimi ongelmitta. Entisenä liikunnan vihaajana olin löytänytkin itselleni kaksi liikunnallista harrastusta, joiden parissa viihdyin ja se näkyi kropassa sekä pääkopassa.

Muutaman kuukauden kuluttua on kaksi vuotta siitä, kun tulin raskaaksi. Alkuraskauden väsymys ja pahoinvointi piti poissa kuntosalilta. Ajattelin myös, että tuskin voisin salilla treenata niin kovaa kuin tahtoisin raskauden loppuun saakka. Siispä irtisanoin jäsenyyteni. Raskausaikana oli jonkin verran ongelmia liikkumisen kanssa, joten liikunta jäi hyvin pitkälle jo silloin. Nautin kuitenkin kehostani. "Anorektikolle" oli vaan niin siistiä nähdä ekaa kertaa puntarissa lukemia, jotka alkoi numerolla kuusi, niin oudolta kun se kuulostaakin. Vaikka hiukan jännitin raskausarpia ja muutenkin vartaloon tulevia muutoksia, olin levollisin mielin ja sovussa vartaloni kanssa. Synnytys oli omanlaisensa kokemus, joka tavallaan antoi uuden näkökulman arvostaa ihmeellistä ihmiskehoa. Tästä kuitenkin lähti alamäki omien fiilisten kanssa.

Raskaus toi omat muutoksensa kehoon, mutta ne ovat olleet maltillisia ja ajan kanssa palautuneet. Muutama raskausarpi vatsassa kertovat vain kaunista tarinaa: olen saanut ihanan lapsen. Suhde omiin rintoihin on ollut täydellisessä balanssissa imetysaikana. Osittain varmaan siksi, että ne ovat hiukan aiempaa suuremmat, mutta myös siksi, että olen voinut ruokkia niillä lapseni. Ja ruokin edelleen. Katsotaan, miten ne muuttuvat tulevaisuudessa, kun imetys loppuu. Sitten ollaan taas uuden edessä. Mutta mitä kävikään muulle vartalolle? Väsymys ja välinpitämättömyys. Imetys. Huonot ruokailut. Mä olen painanut viimeksi näin vähän ehkä 7-8 vuotta sitten. Lihaksia ja rasvaa nolla, jäljellä pelkkää luuta ja nahkaa. Kuulostaa ehkä julmalta, mutta nämä on ne päällimmäiset fiilikset omasta kehosta tällä hetkellä. Huono olo ei ole pelkästään ulkonäköön liittyvää: kroppa on myös väsynyt ja vaivainen liikunnanpuutteen ja huonojen syömisten vuoksi. Lapseni syntymästä tuli muutama viikko sitten vuosi, enkä silloin ajatellut, että olisin päästänyt itseni näin huonoon kuntoon. Sisäinen ja ulkoinen kulkevat käsi kädessä, ja jos jompi kumpi on rempallaan, olo on yleensä huono tai vähintään epämukava.

Olen yrittänyt kaikesta huolimatta tutkia uutta kroppaa ja opetella rakastamaan sitä. Tiedän, että kun saan syömiset ja liikunnan taas kohdilleen, olo kohentuu ja kroppa alkaa pikkuhiljaa taas näyttää siltä, millaiselta sen toivoisin näyttävän. Sitä ennen oli kuitenkin ihana päästä kohentamaan oloa kameran edessä. Työkaverini Maiju kysyi mua boudoir-kuvapaketin promokuviin yhdeksi malliksi ja mähän suostuin heti! Vaikka itsetunto mulla edelleen on ihan ok kohdillaan, jännitti alusvaatteissa kuvaaminen jonkin verran. Eniten ehkä jännitin sitä, saako mun kropasta kauniita kuvia, se ei kuitenkaan ole missään viimeisen päälle viilatussa alusvaatekuosissa. Mä oon niiiiin iloinen, että lähdin hommaan mukaan. Kokemus oli aivan valtavan ihana ja voimaannuttava. Kuvausta varten alusvaatteet saimme lainaan Jyväskylän Liivi- ja sukkapisteestä, kuvauslokaationa toimi Solo Sokos Hotels Paviljongin upea sviitti. Ja Maiju tietysti laittoi meidän kahden mallin hiukset ja meikit kuvia varten. Jo pelkästään kauniit alusvaatteet ja toisen laittama meikki teki olosta upean. Mutta sitten kun vielä näin Jussin ottamat kuvat... No, näette tässä itse! Kroppa ei oo missään täydellisessä tikissä, mut so what! En oo aikoihin tuntenut itseäni yhtä kauniiksi ja sensuelliksi. Kotona tulee pyörittyä tukka pesemättä ja pieruverkkareissa (terveisiä vaan kotiäideille, jotka itsensä tästä tunnistaa! :-D ).

Kuvauksessa oli kyse siis Loihtimon ja Jussi Koskelan yhdessä suunnittelemasta Hetki - Boudoir -kuvauspaketista. Boudoir-kuvaukset tuntuvat kasvattavan suosiotaan, eikä ihme: kun päivittäin näkee lehdissä ja somessa viimeisen päälle viilattuja kuvia, haluaa helposti kokeilla, saisiko itsestäkin upeat kuvat. Ja kyllä saa, kun on osaava tiimi apuna! Tähän Hetki-kuvauspakettiin kuuluu mukaan taidepaperivedokset kuvista kauniissa lahjalaatikossa. Taka-ajatuksena on siis, että tää toimii hyvin vaikkapa huomenlahjana puolisolle. Mä itse annoin kuvat lahjaksi miehelleni isänpäivänä. Mutta olisipa ne ollut kiva pitää itselläkin, eli joskus on kiva olla upea ihan vain itseään varten. (Rehellisyyden nimissä sanoin, että jos me ikinä erotaan, haluan kuvat takaisin! :-D)

Mä palailen keväällä töihin ja pääsen myös itse mukaan tekemään näitä Hetki-kuvauksia. Jussi Koskela toimii siis kuvaajana ja kuvauspaikkana on tämä Solo Sokos Hotels Paviljongin sviitti. Kuvaan voi tulla omassa asussa, mutta mikäli mielii uusia kuvaushepeneitä, tarjoaa Liivi- ja sukkapiste Hetki-kuvattaville -10% koko valikoimastaan. Aivan ihania alusvaatteita ja vielä ihanammat leidit siellä töissä. Mä ostin myös omat häähepeneeni Liivistä ja Sukasta reilu kolme vuotta sitten. Viimeinen silaus tulee sitten hiuksista ja meikistä, joita on loihtimassa aina joku Loihtimolta, esim. minä. ;-) Jos tällainen kokemus kiinnostaa, voi olla yhteydessä joko Loihtimoon tai Jussiin. Tai miksei nyt vaikka suoraan minuunkin. Vähänhän tässä on oma lehmä ojassa, kun näitä itsekin pääsen töissä tekemään, mutta käsi sydämellä kirjoitettu koko teksti. Suosittelen oikeesti jokaiselle tällaista kokemusta!

Postauksen kuvat: Jussi Koskela // Hiukset ja Meikit: Maiju Qju/Loihtimo // Alusvaatteet: Jyväskylän Liivi- ja sukkapiste // Kuvauspaikka: Solo Sokos Hotels Paviljonki

Postauksen linkit EIVÄT ole mainoslinkkejä.