tiistai 8. maaliskuuta 2016

Eyebrows 101 1/2 - Tuotteet

Sain toiveen postauksesta, jossa kävisin läpi miten meikkaan kulmani. Mulla oli jo siinä vaiheessa mielessä (eli melkein työn alla :-P ) sellanen HUGE postaus kulmakarvoista. Ja kulmatuotteista. Päätin jakaa tän kahteen osaan, ettei tulis mitään kilometritekstiä kymmenillä kuvilla. Ekassa postauksessa katson vähän läpi erilaisia kulmakarvojen meikkaamiseen tarkoitettuja tuotteita, toisessa sitten enemmän kulmakarvan muotoa sekä meikkausta tekniikan näkökulmasta. Mulle on kertynyt jonkun verran erilaisia kulmatuotteita ja kulmanatsina olen AINA innoissani, kun saan jonkun uudenlaisen kulmatuotteen käsiini. Kulmakarvat on yksi eniten kasvojen ilmettä muuttava asia, eikä niiden viimeistelyn tärkeyttä voi mielestäni painottaa tarpeeksi. Kaikkien kulmakarvojen ei tarvitse näyttää samalta, olla tummat, paksut tai muutenkaan tän hetken trendin mukaiset. Ja samassakin naamassa voi kulmien sävyä, tummuutta, muotoa, paksuutta vaihdella fiiliksen ja meikkityylin mukaan. Mutta viimeistelemättömät kulmat muuten meikatuilla kasvoilla kyllä erottuvat joukosta. Tässä muutamia tuotteita, joista luulisi jokaisen löytävän omansa kulmakarvojen ehostukseen!


Tämä L'Oréalin Brow Artist Sculpt* on alkuvuoden tuoteuutuuksia ja minullekin aivan uutukainen. Hölmönä en tajunnut kuvata pakkauksen sisältöä, koska se olisi aika olennainen... Ohjaan teitä siis Googleen, sieltä löytyy kyllä kuvia tästä ihmeellisestä vempaimesta! Brow Artist Sculptin päässä on kartionmallinen aplikaattori ja heti sen perässä kuituharja. Ideana on tuoda muotoa ja väriä ensin aplikaattorilla, sen jälkeen harjata vielä kulmat kuosiin harjalla. Sävyjä on kaksi: 01 Blonde ja 03 Grey. Tässä minulla on käytössä Grey. Blonde on mun kulmiin jotenkin liian vaalea ja mattainen, ehkä jopa vähän vihertävä..? Grey taas on aavistuksen tumma ja kylmä, ainakin jos väriä joutuu kerrostaa, kun ei aplikaattorilla osu ihan oikeaan kohtaan... Tämän tuotteen kohdalla oma fiilis on ollut, että miks pitää yrittää saada tällaisia monitoimituotteita? Jotenkin mulle ei vain toimi, koska tykkään muotoilla kulmakarvaa värillä aika paljonkin. Aplikaattori ei ole kovin tarkka ja se levittää väriä hiukan epätasaisesti. Voisin kuvitella tän toimivan huippuhyvin vähän tuuheammissa karvoissa, joissa muoto on lähtökohtaisesti jo hyvä ja kulmiin halutaan vain lisää väriä. En ostaisi tätä itselleni, koska aplikaattori on mulle ihan turhake. Kulmavahana ihan hyvä, mutta sellaisia on saatavilla ihan tavallisella kuituharjalla. Hintaa tällä on noin 12€.


Lumenen kulmakynä*. Kestosuosikki ja pisimpään käyttämäni kulmatuote! Väriä irtoaa hyvin, mutta ei liian pehmoinen kynä. Kuvassa mulla on uusin sävy 4 Keskiruskea. Yleensä käytän kakkosta, eli harmaanruskeaa, mut siitä mulla ei nyt ollut tätä uudennäköistä versiota, vaan vanhempi pakkaus, joten kuvasin tämän. Sävyjä löytyy myös 1 Harmaanmusta sekä 3 Vaaleanruskea. Aikalailla jokaiselle löytyy siis sopiva sävy. Itse koen kynän nopeimpana tapana meikata kulmat. Jäljestä saa skarppia tai pehmeämpää. Teroitetulla kynällä on myös helppo piirtää omien karvojen joukkoon karvamaisia vetoja, jolla saa hyvin luonnollisen lopputuloksen. Tästä tuotteesta tuskin luovun ikinä! Hintaa kynällä on edulliset 7,90€.


Zuiin Organicin Eyebrow Definer* on myös uusi mun repertuaarissa. Tämä on myös kulmakynä, mutta muodoltaan ja pakkaukseltaan hiukan erilainen. Tätä ei tarvitse teroittaa, vaan terää saa lisää pohjaa pyörittämällä. Se on aina plussaa, koska mun teroitin ei koskaan ole käsillä tai tallessa sillon kun sitä tarviis (saanen epäillä, että moni siellä samaistuu). Tässä kynässä tuo terän muoto on myös hauska. Eri kohdissa kulmakarvaa terän asentoa muuttamalla saa hiukan erilaista jälkeä. Ihan vähän ohuempi terä olisi ollut kiva, jotta saisi karvamaisia piirtoja tehtyä, mutta muuta kritiikkiä ei ole antaa. Eyebrow Definerin massa on hiukan vahamaista, joten en ole kokenut tän kanssa erillistä kulmavahaa tarpeelliseksi. Kynää tarvitsee hiukan lämmittää, ennen kuin väriä alkaa irrota, mutta sitten väriä tulee mukavasti. Tälläkään ei tule liian piirrettyä jälkeä. Zuiin Eyebrow Definerista on kaksi sävyä: minullakin oleva viileä Taupe sekä hiukan lämpimämpi sävy Coco. Hintaa kynällä on 19,90€.


Sitten päästään puuterimaisten pariin. Itselläni on Lumenen puuteriduo, mutta näitä nyt löytyy vähän joka merkiltä: Make Up Store, Anastasia, Viva La Diva, Maybelline, Urban Decay... Make Up Storella näissä puuteriväreissä on kolme sävyä, samoin Viva La Divalta löytyy kolmen sävyn nappi, Anastasialla on duot. Mutta mulla on tällä hetkellä käytössäni tämä Lumenen pari. Tuo vaaleampi sävy on itselläni hyvin vähällä käytöllä. Välillä käytän sitä kulman alkupään meikkaamiseen, mutta en aina siihenkään. Se on ehkä miedompi pigmentiltäänkin. Tummemmassa sävyssä sen sijaan pigmentti on todella hyvä! Kevyellä kädellä käytän tätä vaaleampienkin kulmien kanssa, mutta ihan blondeihin on aavistuksen tumma. Paketissa on valmiina pieni kulmasivellin, mutta se on mielestäni hankala käyttää lyhyen vartensa vuoksi. Suosittelen siis hankkimaan erillisen siveltimen. Mä olen tykännyt puuterimaisten tuotteiden kanssa aika napakoista ja lyhytkarvaisista kulmasiveltimistä. Miinus puuteriväreissä on musta vaan se, että ne irtoaa ihosta suht helposti, jos vahingossa tulee vähänkään hangattua värin päältä sormella tai millä nyt sattuu naamaansa hankailemaan. Puuterimaisella kulmatuotteella saa meikattua kivan skarpin, mutta kuitenkin pehmeän luonnollisen kulmakarvan. Usein viimeistelen tämän meikkauksen käymällä kulman alareunan läpi meikkivoiteen ja pienen siveltimen kanssa, mutta siitä enempi seuraavassa postauksessa! Hintaa Lumenen puuterivärillä on noin 14€.


No mutta Anastasia. Tämä Dip Brow on mun rakkaus. <3 Koostumus tässä on vähän geelin ja moussen väliltä. Alkuun tän kanssa sai olla vähän varovainen, kun väriä tuli siveltimeen helposti liikaa ja sit oli tosi tummat ja tosi piirretyt kulmat. Varsinkin, kun tämä tumman ruskea on mulle inan liian tumma. Mutta kun käytön oppi, en luovu tästä enää ikinä! Pigmenttiä valtavasti, helppo häivyttää, saa super skarpit linjat. Vedenkestävä koostumus, joka kuivuttuaan kestää jopa jonkun verran hankaamista. Ei siis liiku kulmista ihan helpolla minnekään! Purkki ei tunnu loppuvan ikinä, mutta huono se on siksi, että massa jonkun verran kuivuu. Näin liian tumman värin kanssa se ei ole ollut onneks mikään hirvitys, koska kuivempaa massaa ei niin helposti tule liikaa. Dip Brow'n kanssa oon tykännyt Zoevan kulmasiveltimestä, joka on vähän pehmeämpi. Ääh, yritän nyt jotenkin keksiä jotain ylistyssanoja tälle, mutta en keksi! Dip Brow on vaan mun suosikki ja that's it! Sävyjä on monta, joten jokainen varmasti löytää itselle sopivan. Mä ajattelin seuraavaksi kokeilla Taupea tai Ash Brownia, josko jompi kumpi olisi mulle sopivampi ja vähän vaaleampi kuin tämä Dark Brown. Beautybay.comissa hintaa on 17€ verran, Suomen kamaralla Anastasiaa myy Kicks, netistä esim. Ellos ja eleven.fi, joissa hintaa on about samat kuin Kicksissä, elikä noin 25-27€.


Viimeisenä vielä kulmavaha, joista itselläni käytöstä löytyy Lumenen versio*. Lumenen vahoissa on kaksi sävyvaihtoehtoa: Blond sekä Grey Brown. Kumpikin sävy toimii omissa kulmissani, tummempi Grey Brown tuo enemmän väriä, luonnollisesti. Itse harvoin käytän pelkkää vahaa kulmien muotoilussa, mutta kuten Brow Artist Sculptinkin kohdalla, tuuheakulmainen pärjää mainiosti pelkän vahankin kanssa, jos haluaa luonnollista lopputulosta. Huolellisemmin meikatessa viimeistelen kulmat aina vahalla, jotta ne näyttävät huolitellulta ja pysyvät paremmin kuosissa. Tämäkin on sellainen tuote, mitä ei välttämättä tajua ennen kuin eron näkee omilla kasvoilla. Kulmavahan kanssa kulmakarvat saa myös näyttämään tuuheammilta, kun karvoja harjaa hiukan yläviistoon. Hintaa Sokoksen verkkokaupassa 9,50€.


Tässä vielä swatchit tuotteista! 1. Brow Artist Sculpt 2. Lumenen kulmakynä (vasemmalla sävy 4 Keskiruskea, oikealla 2 Harmaanruskea) 3. Zuii Eyebrow Definer 4. Lumenen puuterimainen kulmaväri (vas. vaaleampi sävy, oik. tummempi) 5. Anastasia Dip Brow Pomade. Kaikissa tuotteissa sävyt on tosi jees ja helposti käytettävissä eritummuisten hiusten kanssa. Ainoastaan tosi lämminsävyisten tai punertavien hiusten kaverina en näistä mitään (paitsi korkeintaan Zuiin) näkisi. Huh! Muutama tuote, oli taas iho kovilla, kun kaikki testasin putkeen! :-D


Mitä suosikkituotteita teillä on kulmien meikkaukseen? Onko joku kenties tästä postauksesta suokkari tai muuten tuttu?

*Tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta!

7 kommenttia:

  1. Sinun rípset ja kulmat <3 täydellisyyttä <3 tuttuja ovat Lumenet ja Anastasia. Itse pidän myös Dermosilin kulmakynästä ja Anastasiat ovat vaan parhautta. Viimeinkin kokeilin niitä ja eipä tule enää luovuttua. Pelkään vaan että Dip brow kuivuu kun se on niin sikaiso purkki. Puuterisista Make Up Storen kulmaväritrio on parhautta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo Dip Brow vähän tuppaa kuivumaan. :-/ Mulla tosin ollu jo 1,5 vuotta auki, mut ei oo pohjat vielä lähelläkään. Eli taitaa siitä osa vähän hukkaan mennä.
      Mä tykkään kans MUS-triosta!

      Poista
    2. Kannattaa lisätä yks tippa vauvaöljyä, jos geeli tuppaa kuivumaan! :) Auttaa ainakin mulla! Mutta kerrankin joku on mun kanssa samaa mieltä, että se kuivuminen ei niin haittaa, ettei tuu kulmaövereitä :D Tykkään siitä paljon enemmän kun se on kuivahko!

      Poista
  2. Lumenen kulmageeli, värillinen ja väritön kuuluvat ehdottomasti mun meikkipussiin. Kulmat pysyy paikallaan ja siistinä :)

    VastaaPoista
  3. Anastasian tuote on munkin suosikki. Seuraavaksi taidan ottaa testiin merkin brow definerin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo Brow Definer kiinnostaa mua myös! Taitaa olla vähän samankaltainen kuin tuo Zuiin, mutta ilmeisesti juurikin kapeammalla/ohuemmalla terällä.

      Poista