perjantai 22. tammikuuta 2016

Ihanuuksia eleven.fi:stä + Lahjakorttiarvonta!

Olin otettu ja innoissani, kun sain eleven.fi-verkkokaupan mukaan synttäriviikolleni. Sain ilokseni valita muutaman tuotteen itselleni testiin ja lisäksi he laittoivat mulle lahjakortin teidän kesken arvottavaksi, jee! Lahjakorttiarvonnasta lisää postauksen lopuksi, mutta haluan näin pikaisesti esitellä tuotteet, jotka sain testiin. Elevenin valikoimasta on aiemmin löytynyt Anastasian Contour Kit, mutta nyt olin entistä enemmän innoissani, kun huomasin valikoimaan tulleen myös voidemaisen kitin, eli Contour Cream Kitin. Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä, pyytäisinkö tämän testiin! Oon tähän asti tehnyt varjoja ja valoja erisävyisillä meikkivoiteilla sekä puuterimaisista tuotteista neutraaleilla aurinkopuutereilla ja vaaleanruskeilla luomiväreillä. Olipa siis AIKA ihanaa saada ihan oikeesti kasvojen muotoiluun tarkoitettu tuote testiin. Lakananaamaisena arvoin Fair- ja Light-sävyjen välillä. Fair näytti selkästi vaaleammalta ja kylmemmältä kokonaisuudelta, mutta ajattelin sen olevan päivettyneelle kesäiholle hiukan liiankin vaalea. Päädyin siis Lightiin, joka googlauksen perusteella sopisikin juuri light- ja medium-ihoille. Pikainen testaus osoitti valinnan ihan oikeeksi! Ja voi pojat, miten helppoa tällä onkaan contourit tehdä... HUH! Tarkempaa analyysia tulossa, kun saan vähän enemmän käyttökokemusta, mut ensifiilis on kyllä hyvä.


ABH Contour Cream Kitin lisäksi sain Nyxin High Voltage huulipunan sävyssä Tan-gerine sekä poskipunan sävyssä Ignite. High Voltage huulipunia multa löytyi jo kaksi sävyä ja olin todennut ne erinomaisiksi. Tää Tan-gerine on sävyltään kuvan perusteella aika vastaava mun himoitsemalle Soft Matte lipcreamin Buenos Aires-sävylle. Ja olen suuuuper tyytyväinen tähän! Ihana vaalea, neutraali persikka. Täydellinen puna keväälle ja kesälle, sekä vaaleemman että smokey-meikin kaveriksi. Pigmenttiä näissä High Voltage punissa on vaikka muille jakaa; mun oma melko punainen huulen sävy peittyy helposti ja tää liukuu huulille kuin voi. Aivan törkeen hyviä huulipunia, lisäksi vielä todella edullisia (alle 10€ tötsä). Baked Blush poskipuna näytti kuvassa vähän hennomman väriseltä kuin purkissa. Ensin säikähdin, että nyt tuli vikatikki, enkä vois käyttää tätä kuin kesällä ruskettuneena. Mutta iholle tää menikin aika mukavasti. Neutraalin lämmin, hehkuva sävy. Ennen kummempaa arviota haluan kuitenkin käyttää enemmän!


Jaaa viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä: Sigman Spa Brush Cleaning Mat koossa small. Aikamoinen nimihirviö. :-D Mut eeei se mitään, koska ei sillä nimellä siveltimiä pestä. Mä testaan tän heti illalla (kirjoitan postausta torstaina), joten vielä en sano muuta kuin ennakkofiilarit: kiinnostuneet ja innostuneet. Mä veikkaan, että tää tulee tekemään siveltimien pesusta ihan mukavaa ja vähän nopeampaa hommaa. Ainakin oon aika kyllästynyt pyörittelemään saippuavetisiä siveltimiä kämmenessäni näillä pakkasilla. Kädet halkee jo ilmankin. Sigman maton kanssa käsiä ei välttämättä tarvitse edes kastella. Hooray! Ja onhan se aika kivan värinenkin...


 Sellanen paketti! Nämä kaikki tuotteet löytyy eleven.fi valikoimasta, joten esim johonkin näistä voit mahdollisesti voittamasi 30 (kolmenkymmenen!) euron lahjakortin sijoittaa... ;-) Elevenin valikoima on todella laaja, joten verkkokaupassa hurahtaa helposti hetki jos toinenkin. Yli 50€ tilauksiin tulee ilmaiset postikulut, muutoin postareita tulee 4,50€. Not bad ja lahjakortin päälle keksii kyllä HELPOSTI ostettavaa 20 euron arvosta., mikäli ilmaiset postarit mielii paketilleen saada. Mä en nyt mitään sen kummempia ehtoja arvonnalle aseta, muuta kuin jätä kommentti tähän postaukseen, niin tiedän ottaa sut arvontaan mukaan. Jos haluat, niin ei mua kyllä haittaa kuulla, mihin lahjakortin sijoittaisit! Semmosia kommentteja saa siis jättää. Aivan ihanaa arpoa tämä lahjakortti jollekin teistä! Arvon kaikkien synttäriarvontojen voittajat samalla kertaa, eli 31.1. klo 18 saakka on aikaa jättää kommenttisi. Arpaonnea! (EDIT. Kääk, mulla oli tullut näppäilyvirhe tuohon päivämäärään, jonka nyt korjasin. Eli tietysti arvonta suoritetaan tammikuun vikana, ei maaliskuun! :-D )

Postauksen tuotteet saatu blogin kautta! 



87 kommenttia:

  1. Anastasian kittiä olen himoinnut joten sijoittaisin siihen. Pidän niiin peukkuja itselleni :) olen siis mukana!! Kivoja tuotteita sait testiin, odotan tosi innolla arvostelua tuosta Anastasiasta :)

    VastaaPoista
  2. Mukana arvonnassa! :-) Mua kiinnostaisi kokeilla tuota Anastasian Contour Kit:iä. :-)

    emmih96(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Osallistun arvontaan! :-) Etenkin NYXin meikit kiinnostaa edullisen hinnan takia, ehkä pelkkä lahjakortti ei riitä kokonaan tulevaan tilaukseen ;) sähköposti emma.happonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  4. Olen jo monta kertaa käynyt vilkuilemassa NYXin huulimeikkejä, niihin varmaan sijoittaisin lahjakortin ja ehkä enemmänkin...
    riina_87_@hotmail.com

    VastaaPoista
  5. Mää varmaan lappaisin NYXiltä mukaani kanssa jotain, erityisesti heidän huulituotteet on kyllä aina ollu tosi huippuja ja huulipunia ei kyllä voi koskaan olla liikaa :D

    inskii__@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Olisipa mahtava voittaa! Käyttäisin lahjakortin varmaan Pur Mineralsin tuotteisiin ja NYXin Butter Gloss huulikiiltoja voisi myös päätyä ostoskoriin :)
    kivipuuteri(a)gmail.com

    VastaaPoista
  7. Miekin oon mukana! :) riikkakinnunen97@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Osallistun arvontaan!
    suzy_1994@luukku.com

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan, mutta en kyllä yhtään osaa sanoa mihin lahjakortin sijoittaisin. Valikoima näyttää valtavalta :)
    haaruhainen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana ollaan :) Huulimeikkejä ostaisin :P
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kyllä se lahjakortti varmasti noihin NYXin tuotteisiin menisi!
    millavuokila@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Mukana arvonnassa :) noora.ruuhimaki@gmail.com

    Ihania tuotteita olet saanut, odotan varsinkin arvostelua tuosta ABH:n Kitistä :)

    VastaaPoista
  13. Mukaan, olisihan tuo kiva voittaa!
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  14. NIIIIN paljon olen kehuja kuullut Anastasian Contour Kit:stä, että sellainen olisi suurena haaveena... toki monta muutakin kivaa merkkiä/tuotetta varmasti tuolta löytyy - siis innolla mukana arvonnassa!!

    VastaaPoista
  15. Ja perään vielä unohtunut yhteystito: helieli73@gmail.com :)

    VastaaPoista
  16. NYXin meikit kiinnostais, mutta vielä on vaikea sanoa ihan satavarmasti! :D Ootan niin tuota sun postausta ku oot saanu kunnon contourkitin! :D

    VastaaPoista
  17. Multa itseasiassa löytyy toi Buenos Aires, mutta se oli pettymys mulle :( jotenkin ihan liian vaalee mun makuun, ja sen koostumus tuntuu vähän eriltä verrattuna mun kahteen toiseen SMLP-huulilakkaan! (Vai punaan?!)

    Mut joooo ite pistäisin rahat varmaan Sigman siveltimiin, mulla löytyy niitä 2kpl ja niiden perusteella uskaltaisin ostaa lissääki! :))

    Juulikm @ gmail.com

    VastaaPoista
  18. Varmasti löytyy ostettavaa.. Muutaman kerran oon valikoimaa selannut :)

    enxs22@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Lily Lolo-peiteväri ainakin näytti kiinnostavalta. sannikas15@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Sijoittaisin varmaan NYXin tuotteisiin jos voittaisin, eli mukana!:)

    sari piste susanna at hotmail piste com

    VastaaPoista
  21. No pakkohan aina arvontoihin on osallistuttava ;)

    -Hensku

    VastaaPoista
  22. Mukana ja meikit kiinnostais!
    Harju.anna(at)gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukaan arvontaan! Pakkohan tuo ABH:n Kit olisi hankkia - niin paljon kehuttu tuote! =)

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  24. Mukana! Countour kit houkuttelisi täälläkin :) vaaleanpunainenhattara(a)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Mukana ollaan! :) Hemmottelisin itseäni luultavasti jollakin ihanalla tuoksulla. :)

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  26. Kulmat, ripset,hiukset. Siinä ois mun menekkiskaala 😀

    VastaaPoista
  27. Varmaankin johonkin vähän kirkkaamman väriseen huulipunaan tai hyviin ihonhoitotuotteisiin! :)
    nanapyl@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Ostaisin ehdottomasti ABH Contour Kitin. Se on ollut toivelistalla jo pitkään, ainoana esteenä hinta :/

    -Tingeling-
    FinTingeling@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Tuollaisen Contour kitin voisin hommata ja sitten ehkä jonkun ihanan ripsivärin tai ehkä hajuveden :) Eli mukana arvonnassa!
    Kintsu
    kintsu_k@hotmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana ollaan ehdottomasti! :) Varmasti muutama uusi huulipuna lähtisi mukaan! :)
    Fanny-91@windowslive.com

    VastaaPoista
  31. Kyllä mäkin kallistuisin varmaan tuohon Contour Kitiin. :) Mun pitikin edellisessä postauksessa onnitella 1-vee johdosta, mutta sitten unohdin! Eli myöhästyneet onnittelut! :)

    VastaaPoista
  32. Ooo, tuo Kontour Cream Kit kuulostaa kyllä hyvälle! :) Itse haluaisin vihdoinkin kokeilla jotain NYX:in tuotteita, ja tosiaan onhan tuolla verkkokaupassa vaikka mitä ihanaa <3

    browneyessecret@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Jos olisin käytännöllinen, mä varmaan ostaisin jotain Anastasian kulmatuotteita, oon tällä hetkellä onnellinen NYXin Highlight & Contour Pro Paletten omistaja :D Mutta koska en tosiaankaan ole, ostaisin jotain ihanaa The Balmin tuotteiden joukosta. Oon muutaman tuotteen hankkimisen jälkeen ihan hurahtanut ko merkkiin!

    sinny.o.92@gmail.com

    VastaaPoista
  34. Joko jotain The Balmin ihanuuksia taai sitten juurikin tuon contour kitin :)

    viivi.korpela@hotmail.com

    VastaaPoista
  35. Itselläni odottaa eleveniltä tilattu samainen Contour Kit postissa, tänään täytyy käydä hakemassa kotiin! :) NYX:in tuotteet kiinnostaa, samoten Anastasian paljon kehuttu kulmaväri.
    camilla.aaltonen(at)gmail.com

    VastaaPoista
  36. Mukana!
    c_riitta@hotmail.com

    Jos sattuisin voittamaan voisin palkita itseni vihdoinkin uudella luomiväripaletilla.

    VastaaPoista
  37. Mukana arvonnassa! Juuri selailin tuota eleven.fi -sivustoa ja aivan ihana valikoima, niin paljon merkkejä mitä ei kaupoista löydä! Rakastuin...
    anu.j.laurila(at)gmail.com

    VastaaPoista
  38. Pixin kosmetiikka ja ihonhoito kiinnostaisi, kun sen verran tuntemattomampi merkki. Etenkin contour -ja poskipunapaletit houkuttelevat <3
    kristiina_myyrylainen@hotmail.com

    VastaaPoista
  39. Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  40. Nyxin huulimeikkejä haalisin.
    pipruzka@luukku.com

    VastaaPoista
  41. Mukana ollaan! Ihan super kiva arvonta.
    Käyttäisin lahjakortin varmaan ABH Contour Cream Kit'in ostamiseen, on meinaan ollut kauan jo hankinnan alla mutta kun hinta on super kova esim. Kicksissäkin.
    jkeltakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Mukana :) Lahjakortilla ostaisin varmaan jotakin huulimeikkejä.
    tipdsa (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  43. ABH Contour Cream Kittiä olen vailla edelleenkin vaan - eli sen ostaisin !! :) johanna.kananen@frameda.fi

    VastaaPoista
  44. Mukana :)
    linda.aalto@hotmail.com

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa. Kyllähän tuolta löytyisi vaikka mitä :)
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  46. Niin paljon valinnanvaraa että en osaa ihan samantien sanoo mitä ostaisin :D Mukana kivassa arvonnassa!
    saya
    sayav(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  47. Mukana arvonnassa ja saattaisimpa tutustua Maria Nilaan :) http://eleven.fi/maria-nila-sheer-silver-shampoo-conditioner-set-40402.html
    bikkenpilttuu (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  48. Vaikea päättää. mihin lahjakortin sijoittaisin - niin no ainakin tuota puhdistusmattoa voisi kokeilla! Mukana hippu(at)outlook.com

    VastaaPoista
  49. NYX kiinnostaisin täälläkin kokeilla joten arvonnassa mukana :) miiap80@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Mukana :)
    anreva@utu.fi

    VastaaPoista
  51. Mukana! Tilaisin varmastikin NYX:in tuotteita. :)
    janit-a(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  52. Mukana arvonnassa! NYX:n tuotteita on kiinnostanut kauemman aikaa kokeilla kun ovat saaneet niin kovaa suosiota USA:ssa1

    VastaaPoista
  53. Oi ihana arvonta tämäkin!
    Huolella ja hartaudella pohdiskelisin mihin lahjakortin käyttäisin :)
    heli.studiokaira@gmail.com

    VastaaPoista
  54. HennaJenniina
    Mukana arvonnassa. Kontour Cream Kit kuulostaa kyllä hyvältä. Varmasti löytyy paljon muutakin tilattavaa.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  55. Mukana tässäkin! Sivellinten pesuun tarkoitettu "matto" olisi mun ostoslistalla ekana!

    VastaaPoista
  56. Mukana arvonnassa, eiköhän sieltä jotain kivaa löydy aika helposti! Uuden siveltimen voisin ainakin ostaa.
    mariah-79(at)suomi24.fi

    VastaaPoista
  57. Kiva arvonta, mukana :)

    VastaaPoista
  58. Arvonnassa mukana! NYX:in tuotteita tilaisin :)
    jessii6@hotmail.com

    VastaaPoista
  59. ABHN tuotteisiin voisi lahjakortti mennä! millaturunen@hotmail.fi

    VastaaPoista
  60. Oooh! Ehdottomasti sijoittaisin Anastasian tuotteisiin! 8) annamleh@student.uef.fi

    VastaaPoista
  61. Baremineralsia ostaisin :)
    jonnah123@hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Jos arpaonni suosisi menisi lahjakortti kyllä niihin NYX-huulituotteisiin !
    marunaurelia@gmail.com

    VastaaPoista
  63. Anastasian ja nyxin juttuja kotouttaisin aika kasan :D
    emilia.peuhkuri@hotmail.com

    VastaaPoista
  64. Mukana arvonnassa!:)
    suvi.lahdemaki@gmail.com

    VastaaPoista
  65. Tuo Sigman siveltimenpesusysteemi olisi kyllä ehdottomasti ekana ostoslistalla, helpottaisi varmaan siveltimen pesua aika paljon... meri.flyktman@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Jos voittaisin, tilaisin varmaan Anastasian kulmavärin tai sen contour kitin :)
    anniinakarkk@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana! Anastasian tuotteisiin :) karoliina-85@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Mukana taas :'D ois ihana päästä tutustumaan Anastasiaan!

    corday@hotmail.fi

    VastaaPoista
  69. Mukana! Lahjakortin käyttäisin epäpuhtaan ihon tuotteisiin ja/tai muuhun kosmetiikkaan. Tämän voittaminen olisi unelma!♥
    kissankarva01@suomi24.fi

    VastaaPoista
  70. Siis tämä ois toivottu voitto! Ostaisin jonkun ihoa hemmottelevan seerumin, esim pixillä houkutteleva
    annamarimirjami at gmail.com

    VastaaPoista
  71. Airiina
    Ostaisin ehdottomasti ABH Contour Kitin.

    aiholapp(at)uusikaupunki.fi

    VastaaPoista
  72. Ehdottomasti mukana! :-) emminum at gmail.com

    VastaaPoista
  73. Eniten kiinnostaa Nyx ja Sigma :)
    Niin paljon kaikkea ihanaa että en osaa tiettyä tuotetta sanoa.
    hanna8201@luukku.com

    VastaaPoista
  74. Mukana arvonnassa :) ninzka@netti.fi

    VastaaPoista
  75. Contour kit olisi varmasti hankintani, koska sellaista ei vielä löydy :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  76. Mukana!

    Johanna.vieno (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  77. Ehdottomasti mukana! :)
    minea.mariella@gmail.com

    VastaaPoista
  78. Mukana ollaan! :)
    minnal@luukku.com

    VastaaPoista
  79. Mukana arvonnassa.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Osallistun!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  81. Mukana!Contour Cream Kit kiinnostaa kovasti :--)
    jenniv4@hotmail.com

    VastaaPoista
  82. Mukaan arvontaan! lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  83. Tilaisin kokeiluun varmasti jotain uutta meikkivoidetta.
    <3:llä Ronsu

    VastaaPoista