keskiviikko 17. elokuuta 2016

Syysuutta Maybellinelta

Kevät ja syksy. Ne kaksi vuodenaikaa, jolloin eniten lansesrataan meikkiuutuuksia. Ainakin mun mutulla. Aika usein myös lanseerattavien tuotteiden värimaailmat on arvattavissa; keväisin vaaleita sekä kirkkaita ja lämpimämpiä trooppisia sävyjä, syksyisin tummaa, viileää ja murrettua. Maybelline lanseerasi NUDES-palettiensa jatkoksi uuden The Rock NUDES-paletin, jossa sävyt ovat täydellisiä pimeneviin syysiltoihin ja lähestyvään pikkujoulukauteen (kääk..). Lisäksi uusina tuotteina on lanseerattu Master Precise Curvy-silmänrajaustussi, Lash Sensational Luscious-ripsiväri, Master Strobing Stick sekä Color Sensational Vivid Matte Liquid-huulipunat. Ripsivärin testailu on vielä vaiheessa, joten siitä mahdollisesti myöhemmin lisää. Hiukan tarkemmin esittelen nyt muutaman näistä tuotteista (ofkoors ne, jotka mua on eniten innostaneet)!







Lähmänäppi kävi taas lähmäämässä jo ennen kuvien ottoa. AINA. Saakeli. :-D Pitäs opetella ottamaan ensin kuva ja sitten lääppiä. Noo anyways, The Rock NUDES-paletin sävyt on siis hyvin sykysyiset ja savuiset. Tällaisilla paleteilla saa helposti koottua meikin sekä arkeen että juhlaan ja kaikkeen sen väliltä. Sopivasti kimallusta, sopivasti mattaa. Laatu värien välillä hiukan vaihtelee: osa on pigmenttisempiä, osa hiukan kuivempia ja varisevampia. Hyvän primerin kanssa tästä saa kuitenkin oivasti väriä irti. Swatch-kuvissa luomiväri on levitetty kuivalle iholle ilman primeria. Parit testimeikit omaan nassuun tuli tämän kanssa jo tehtyä. Mutta, koska intoilen nyt enemmän lämpimistä sävyistä luomiväreissä, tämä saa odotella vilpoisampia talvikelejä. (Hinta noin 17,50€)


Edellisten meikkikuvien ihon hehku on luotu Maybellinen uudella Master Strobing Stick-hehkutuotteella. En oo näköjään tajunnut itse tuotteesta ottaa kuvaa, mutta se on kämmenen mittainen paksuhko puikko. Tuotetta voi levittää iholle suoraan puikosta tai sormin. Testien perusteella se on paras levittää suoraan puikosta, jos laittaa tuotteen meikkivoiteen päälle ennen puuterointia. Puuteroidulle meikkipohjalle tuote leviää näteimmin sormin taputtelemalla. Ja mikä tuote tämä onkaan... AI-VAN I-HA-NA! Luonnollisen voimakas ja hienojakoinen hehku ilman isoja glitterpartikkeleita, eikä lainkaan rasvainen, enemmänkin silkkinen koostumus. Siis niinkun ehkä parhaita korostustuotteita, mitä oon hetkeen kokeillut. Trust me. Kirjoittelen hehkutuotteista erikseen isompaa postausta lähitulevaisuudessa, jolloin otan tätä ehkä vielä lähempään käsittelyyn. Tuotteesta löytyy kaksi sävyä: Light Iridescent (kuvassa vasemmalla) sekä Medium Nude Glow. Myös seuraavissa meikkikuvissa poskipäiden hehku on tämän Strobing Stickin ansiota. Kattokaa tota glow'ta!! (Hinta noin 9,90€)




Erittäin innostava ja positiivinen yllätys olivat nämä Vivid Matte Liquid-huulipunat. Suomeen on nyt lanseerattu nämä kuusi sävyä. Olemassa on kyllä erikoisempaa, violettia ja mustaakin, mutta Suomesta ei ainakaan toistaiseksi ole niitä saatavilla. Mitään NYXin Soft Matte Lip cream-mattaa näiltä ei kannata odottaa, ihan niin mattaiseksi nämä eivät kuivu. Enemmän lopputulos mielestäni muistuttaa kermaista. Joka tapauksessa, näiden kesto omilla huulillani on ollut erinomainen. Sitten kun kuluu, kuluu tasaisesti, mikä on muiden mattahuulipunien kanssa ollut kohdallani akilleen kantapää; suurin osa mattapunista kuluu lähinnä huulteni keskeltä jätten ruman tarkan rajan huulten keskiosaan. Vivid Matte Liquidin koostumus on huulilla tosi miellyttävä ja kevyt, tuote on helppo levittää tarkasti aplikaattorilla. Väriä tulee reippaasti ja sävyt on todella ihanat! Jos huulet on olleet kuivat/huonosti kosteutetut, tämä vähän kihelmöi tai kirvelee huulilla. Miinusta myös valitettavan voimakkaasta ja parfyymisestä tuoksusta. Neljä näistä sävyistä olen jo korkannut, ainoastaan tuon kirkkaanpunaisen annoin eteenpäin. Kuvassa sävyt oikealta vasemmalle: Nude Thrill, Nude Flush, Coral Courage (huulilla noissa meikkikuvissa), Electric Pink, Berry Boost ja Rebel Red. (Hinta noin 9,90€)

Oliko näissä jotain sellaista, joista haluaisitte lähempää arviota tai swatcheja? :-)

*Postauksen tuotteet saatu pr-näytteenä blogin kautta!

3 kommenttia:

  1. Upea tuo Coral Courage! Luomiväripaletissakin on kivoja syyssävyjä, joista varsinkin tuo vihertävä sävy on mun mieleen :) Ihanan syksyisen silmämeikin olet loihtinut!

    VastaaPoista
  2. Tosi kaunis meikki. Ehdottomasti huulipunista swatcheja. :)

    VastaaPoista
  3. IIks miten ihania uutuuksia <3 mahtava hehku ihossa, sinä osaat meikata ja on vielä niin virheetön iho joten hycvältähän se näyttää :) pidän myös silmämeikin sävyistä vaikka paletti ei nyt ( luojan kiitos ) aiheuttanut himotuksia. Maybellinen nudepaletti mulla on ja se on ihan jeppis kiireisiin aamuihin :)

    VastaaPoista