sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Sivellinpesun ABC

JEE, sunnuntai ja ekstrapostaus, JEE! Käsi ylös, jos käytät meikkisiveltimiä (muitakin kuin niitä luomiväripakettien vaahtomuoviaplikaattoreita :-D)! Pidätkö myös huolta siveltimistäsi? Mä voin ainakin myöntää, että omia siveltimiä voisi pestä useamminkin. Monelle tää siveltimien peseminen on varmasti tuttua huttua, mutta kertaus on opintojen äiti ja tästä voit kerrata, millä tavalla noita meikkipensseleitä (as my husband calls them) olisi paras pestä! Mitään yhtä oikeaa tapaa tähänkään ei ole, mutta muutamia juttuja on varmaan hyvä noudattaa, mikäli haluat että siveltimesi pysyvät pitkään hyvänä. Ja koska on sunnuntai ja aika monella meistä on vähän ylimäärästäkin aikaa sunnuntaisin, niin kaikki kipittää tän postauksen jälkeen sivellinpesulle, eiks je? ;-)



Aloitellaanko pesuvälistä? Usea meistä varmaan sortuu siihen, että siveltimiä tulee pestyä liian harvoin. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että voidemaisia tuotteita levittävät siveltimet, kuten meikkivoidesivellin tai Beauty Blender, olisi hyvä pestä 1-3 käyttökerran välein, puuterimaisia levittävät voi pestä hiukan harvemmin. Mikäli käytät esim. puuteri- tai luomivärisiveltimiä päivittäin, ne olisi hyvä pestä kerran noin viikossa. Vai kuulostaako liian tiuhalta pesuväliltä? Siveltimiin tarttuu meikkejä levittäessä myös iholta rasvaa, mikä saattaa pitkässä juoksussa jopa lyhentää luomivärien ja muiden meikkiesi säilyvyysaikaa. Tämän lisäksi likaiset siveltimet ovat oiva kasvualusta bakteereille. Erityisesti iho-ongelmista kärsivän olisi hyvä pitää hyvä huoli siveltimiensä puhtaudesta.

Mutta millä ja miten ne siveltimet sitten pestään? Synteettistä karvaa olevat siveltimet kestävät suht hyvin saippuan kuin saippuan, mutta aitokarvaiset siveltimet kannattaa puhdistaa miedolla tuotteella, joka ei kuivata karvoja. Monet luottavat sivellinpesussa Marseille-saippuaan, mikä onkin hyvä ja edullinen tuote. Itse olen tykästynyt Beauty Blenderin Solid-saippuaan ja sitä käytän itse siveltimieni pesemiseen. Tosin kuulin, että Marseillea saisi myös laventelin tuoksuisena, kuten tuo Solid, joten saatan seuraavaksi ostaa sellaisen, koska tuo BB:n saippua ei ole edullisimmasta päästä. Beauty Blenderillä on myös nestemäinen saippua samaan tarkoitukseen, hätätilanteessa olen pessyt siveltimet silottavalla (hiusten pesuun tarkoitetulla) shampoolla. Lisäksi itselläni on pesu-urakassa apuna eleven.fi:stä saamani Sigman siveltimienpesumatto. Matto on ollut mulla käytössä tammikuusta 2015 enkä siitä enää luopuisi! Käsiä ei maton kanssa tarvitse kastella oikeastaan lainkaan ja matto vaahdottaa siveltimet nopeasti ja tehokkaasti. Parhaimmillaan mulla on 3-4 sivellintä samaan aikaan pesussa, joten homma nopeutuu vietävästi. Jos toimit kengännauhabudjetilla tai et halua panostaa euroja Sigman pesumattoon, asian ajaa hyvin myös esim. nyppyläinen silikoninen patalappu tai patakinnas. Testattu on ja toimii! :-D Ikeasta näitä saa parilla eurolla, joten kallista tästä ei tarvitse tehdä. Beauty Blender näytti myös lanseeranneen oman pesukintaansa/mattonsa. Tästä intoutuneena kokeilin mattoani Blenderin pesuun ja avot! Sehän toimi loistavasti. Sigman matto sisältää erilaisia pintoja erilaisiin tarkoituksiin; peruspesuun, syväpuhdistukseen ja huuhteluun. Nämä eivät toki ole välttämättömyyksiä elämässä, mutta kivaa iloa tuovat pesuun silti. :-)



Pesu on yksinkertaista: kostuta sivellin märäksi juoksevan veden alla, pyöräytä saippuassa, pyöräytä sormia tai pesumattoa vasten niin että vaahtoa syntyy, huuhtele ja purista kevyesti ylimääräinen vesi pois. Mikäli kaikki meikki ei irronnut ensimmäisellä vaahdotuksella, voit toistaa vaahdotuksen pariin otteeseen, jotta sivellin tulee todella puhtaaksi. Vesi kannattaa olla about kädenlämöistä, jotta se irrottaa likaa, erityisesti sitä ihon rasvaa paremmin, mutta liian kuuma vesi saattaa kuivattaa aitokarvaisten haivenia. Enin vesi kannattaa kevyesti puristaa siveltimestä huuhtelun jälkeen eikä jättää lillumaan. Siveltimet kannattaa ehdottomasti asettaa kuivamaan lappeelleen tai jos mahdollista, kaltevalle tasolle  karvat kohti matalampaa päätyä. Tämä siksi, että jos vesi pääsee muhimaan siveltimen karvojen tyvessä, vesi liuottaa liimausta ja karvat pääsevät irtoamaan liimauksestaan. Karvat kannattaa myös sormin asetella ja muotoilla nättiin asentoon kuivumaan ja katsoa muutenkin, että karvat ovat nätisti järjestyksessä eivätkä sojota minne sattuu. Ruttuun kuivuvat karvat hankaloittavat meikkaamista ja pahimmillaan alkavat murtua poikki. Ihan silkkihansikkain ei laadukkaita siveltimiä tarvitse kosketella, mutta hellävaroen kuitenkin.

Siveltimien kannattaa antaa kuivua hyvän aikaa esim. yön yli tai isojen siveltimien kohdalla hiukan pidempäänkin. Tämäkin sen varalta, ettei kosteasta karvoituksesta (lol) vesi pääsisi sivellinkupissa pystyasennossa valumaan kohti liimausta.

Sit saa paljastaa, pidätkö siveltimiäsi kuin kukkaa kämmenellä vai unohtuuko pesu välillä liiankin pitkäksi aikaa?

6 kommenttia:

  1. Pesen n. kerran viikossa kaikki käyttämäni meikkisiveltimet :) käytän kissasaippuaa ja kuivatan siveltimet pyyhkeen päällä harjasosa hiukka alaspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on töissä ollut tota kissasaippuaa, mut nyt oli kerrankin oikeaa Marseillea ja oli kyllä niin eri tuntuinen. :-O Jotenkin se kissa jättää tahmean tunteen käsiinkin. :-D

      Poista
  2. Mä voin kyllä rohkeasti myöntää peseväni liian harvoin. Ehkä kerran kahdessa tai kolmessa viikossa, siveltimet ei tosin oo päivittäisessä käytössä (tekosyitä ja selityksiä.. :-D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo en kyllä minäkään usein ihan viikottain noita omia pese. xD Vaikka melkein päivittäin tiettyjä käytän. Mutku sen pesutarpeen muistaa aina sillon, kun niitä siveltimiä tarvii. :-P

      Poista
  3. Ahkerasti käytetyt siveltimet ja meikkisienet tulee pestyä viikottain, mutta sellaset joskus ja jouluna käytössä olevat siveltimet jää herkästi törkysinä sivellinpurkkiin pyörimään. Samoin kulmasiveltimen (ABH #15) kanssa oon maailman huonoin meikkaaja koskaan, sillä tykkään sen jättämästä jäljestä enemmän mähmäsenä kuin putipuhtaana :'-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi kyllä riippuu siveltimestä! Jotkut on vaan parempia likasena. xD

      Poista