keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Mun arkimeikkirutiini

Mun arkimeikkirutiini vaihtuu säännöllisesti, joten jos mä nyt kirjoitan yhtä, voi olla, tai siis melko todennäköisesti on niin, että puolen vuoden päästä rutiini on aivan erilainen. Tai, toki tietyt peruspilarit on ja pysyy; pohja, poskipuna, kulmat ja ripsari ei oo mun nassussa pois muodista ever. Tuotteet kuitenkin vaihtelee paljonkin, kun löytyy uusia suosikkeja ja maku pohjan paksuudesta tms. muuttuu. Tässä nyt ajattelin kertoa teille tämän hetken rutiinin ja siihen kuuluvat tuotteet! Postauksessa olevat linkit vie mun aikaisempiin postauksiin kyseisistä tuotteista. :-)


Nappasin kuvaan täytteeksi muutamat luomivärit, vaikka luomiväri ei välttämättä jokapäiväiseen meikkiini kuulukaan. Jossain vaiheessa mun meikkipohja meinasi lipsahtaa ehkä hiukan paksun puoleiseksi. Pääasiassa mun ího on hyvässä kunnossa, muutamia yksittäisiä epäpuhtauksia lukuunottamatta. Siksi olenkin niin onnellinen tuosta pr:nä saamastani Lumenen Invisible Illumination Sävyseerumista*. Se tasoittaa ihon sävyä kauniisti, mutta on todella ohut ja sulautuva meikkipohja! Levitän sen iholleni joko Beauty Blenderillä tai tuolla Lumenen omalla siveltimellä, fiiliksestä riippuen. Sävyseerumia löytyy vain yksi sävy, joka näillä näkymin saattaa olla iholleni liian tumma lopputalvea kohden. Katsotaan miten käy. Silmänalusille laitan erikseen Maybellinen FitMe peitevoiteen, jonka ostin testiin tänä vuonna. Hintaansa nähden olen ollut siihen tosi tyytyväinen! En vielä kuitenkaan oo päättänyt, ostanko uuden, vai otanko jonkun toisen vastaavan testiin. Jos mulla on joku yksittäinen näppy, peitän nekin tällä, vaikkei sävy ole näppyjen peittoon paras mahdollinen.

Sävyseerumin ja peitevoiteen jälkeen iholle pääsee ehkä maailman ihanin hehkutuote, Invisible Illumination Instant Illuminizer sävyssä Shimmering Dusk*! Tää on vaan ihana. Tummemmalle iholle varmasti liian valkoinen, mutta vaaleammalle iholle täykky. Hehkuu kauniin luonnollisesti myös puuterin alta. Arkisin tykkään muotoilla kasvoja lähinnä korostuksilla sekä poskipunalla. Kesäaikaan tein myös kevyet varjostukset aurinkopuuterilla. Levitän Shimmering Duskia poskipäille, kulmaluille ja kulmakarvojen yläpuolelle, huulen amorinkaarelle sekä nenän varteen. Joskus häivytän poskipäiltä silmien alle asti, jos haluaa kevyen valon myös silmänalusille. Tää on niin ihana, ihana, iii-haa-na! Tässä vaiheessa puuteroin kasvot kevyesti NYXin HD-puuterilla*. Huolellisemmin puuteroin nenänpielet sekä kulmakarvojen alapuolelta. Ripsivärit on alkaneet vuosi vuodelta enemmän tarttua ihoon, plääh. Tää HD-puuteri on kuitenkin aika hyvin estänyt värin tarttumista ihoon! Pohjameikin viimeistelen tämän hetkisellä suosikkiposkipunallani, Zuiin Melonilla*. Sävy on persikkainen ja kevyesti kultaisena hohtava. Laiskana päivänä jätän pohjameikin tähän, mutta usein haluan vielä ekstrahehkua NYXin Strobe of Genius-hehkupaletilla*. Tuo vaaleanvioletti hehkuväri on niin siisti! Se on myös näistä paletin sävyistä hienojakoisinta hehkua, joten sopii upeasti Lumenen tuotteen pariksi.



Pohjan jälkeen tulee kulmakarvat. Kulmien meikkaamisessa palaan aina tähän Lumenen Blueberry kulmakynään sävyssä Harmaanruskea. AINA. Pari vuotta sitten fanitin hulluna Anastasian Dip Brow'ta, mutta taas on palattu Lumeneen. Vaihtelen fiiliksellä kulmien meikkaustapaa ja -välineitä, mutta kyllä arkena tää kulmakynä vie voiton. Sävy on mulle nappi ja koostumus hyvä, kun jäljen vahvuutta saa itse säädeltyä. Useimmiten en jaksa vahailla kulmiani, koska siihen hommaan ei ole löytynyt vielä suosikkia. Yleisimmässä arkimeikissäni laitan kulmien lisäksi vain ripsiväriä, mutta välillä jaksaa laittaa myös luomiväriä ja jopa huulipunaa. Arkisin näissä sävyt ovat aikalailla nudeja. Viimeviikkoina useimmiten käytössä on ollut mun Viron tuliainen, the Balmin Nude Dude-paletti tai NYXin Ultimate luomiväripaletti sävyssä Cool Neutrals*. Sain myös NYXin uusia Lid Lingerie-nestemäisiä luomivärejä ja niistä yksi sävy on päässyt jo useasti luomille. Toisinaan olen ottanut luomiväriksi jonkun Strobe of Genius-paletin sävyistä. Anyways, aika perusmeiningillä mennään luomivärien osalta. Rajauksiahan mä en käytä kuin tummemmissa bile/juhlameikeissa, kiitos roikkuvien yläluomien. :-D Rispivärisuosikkini on tällä hetkellä L'Orealin uusin Volume Million Lashes Fatale*. Muutenkin tykkään useasta noista Volume Million-sarjan ripsareista, tähänkään ei ole tarvinnut pettyä! Tykkään, että ripset on tuuheat ja erotellut. Huulille on useimmiten viimeaikoina päässyt joku Lip Lingerie-sävyistä, Maybellinen Vivid Matte Liquid sävyssä Nude Thrill* tai Lumenen True Passion-huulipuna sävyssä Vanamo*.

Tämä kuvien meikki on toteutettu juurikin näillä postauksen tuotteilla. Luomilla on Nude Dude-paletista käytetty sävyjä Feisty, Flirty, Fit ja Fabulous sekä huulilla on Lumenen True Passion-huulipuna Vanamo*. Tykkään, että arkenakin meikkiin voi vähän panostaa, mutta ihan täydessä tällingissä en koe oloani omakseni. Eniten oma olo tulee huolitellusta, mutta luonnollisesti hehkuvasta ihosta, luonnollisen vahvoista kulmista ja tuuheista ripsistä. Näihin perustan arkimeikkini, oli käytetyt tuotteet sitten mitä vain.


Minkälaisia arkimeikkirutiineja teillä on?

*Tähdellä merkityt tuotteet saatu pr-näytteinä blogin kautta

8 kommenttia:

  1. Sä olet niin luonnonkaunis ja sulla on ihanan hehkuva iho <3 et tarvitse paljon meikkiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3
      Ei mullakaan ihan ongelmaton iho ole, mutta aika vähällä meikkaamisella onneksi pääsee. :-)

      Poista
  2. Wau, mikä muutos! Ja mikä nainen <3___<3

    VastaaPoista
  3. Waude noita ripsiä! Mulla on sama kulmavärisuosikki, ties monettako vuotta. Mitä sitä hyvää vaihtamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, thänks geenit plus hyvä ripsari! :-D
      Toi kynä on vaan parhaita!

      Poista
  4. Lumenen uusi sävyseerumi onkin loistotuote joka sopii minunkin iholle kuin ei olisi muuta peitettävää kuin nuo tummat silmänalukset !Vuosikausiin ei ole Lumenelta näin hyvää tuotetta tullut !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä toi sävyseerumi muistuttaa vähän sitä just lopetettua seerumimeikkivoidetta. Tykkään omalla iholla juuri tämän tyyppisistä meikkipohjista, jotka tasoittaa, mutta antaa oman ihon näkyä läpi. :-)

      Poista