Bloggarin blokki

Täytyy sanoa, että olen pyöritellyt tällaisen postauksen kirjoittamista jo jonkun aikaa. On vain ollut vaikeuksia saada ajatuksiaan kasaan ja löytää hetki istua koneelle. Väljä postaustahti on varmasti kielinyt jotain bloggarin elämästä. Tällä hetkellä elämässä myllertää kriisiä jos minkälaista, minkä lisäksi (tai siitä johtuen) viimeinen muutama kuukausi on mennyt uupumuksen reunalla keikkuen. Olen koettanut vähentää kaikenlaista vähemmän pakollista minimiin, blogin ollessa tällä listalla aika korkealla. Toisaalta bloggaaminen on ollut myös mulle huikea harrastus, josta on saanut myös iloa. Tällä hetkellä olen kuitenkin päätynyt pisteeseen, jossa olen alkanut vaatia itseltäni bloggaajana aika paljon. Ihan minkälainen vain postaus ei enää kelpaa, kuvien on oltava kauniita, sisällön rikasta. Tämä on ollut yksi syy, jonka vuoksi olen kokenut, ettei blogin kirjoittamiseen ole ollut aikaa ja jaksamista. Siihen todella täytyy panostaa, jos haluaa tuottaa itseä (sekä muita) ilahduttavaa sisältöä. Tämä tietysti luo noidankehän; ei jaksa, ei ole aikaa, ei tule sisältöä, ei iloa, ei mitään.

Kurkkasin tänään ensimmäisiä postauksiani kahden vuoden takaa, ihan vain tarkistaakseni joko blogin kaksivuotissyntymäpäivä meni ohi. No, ei se mennyt, se on tulossa lauantaina. Havahduin vanhoja postauksia selatessani juurikin tähän mainitsemaani ongelmaan, että vaadin itseltäni paljon. Aiemmin postailin paljon yksinkertaisia postauksia kummemmin miettimättä, ovatko ne täydellisiä. Aiemmat postaukset eivät olleet kummoisia, täydellisiä, mutta niistä välittyi ilo ja into värikosmetiikkaa kohtaan. En tiedä, onko se into välittynyt niin kauheasti viimeisimmissä postauksissani. Into meikkausta ja meikkejä kohtaan ei ole kadonnut minnekään. Se on läsnä päivittäin. Sen innon välittäminen blogin kautta on kuitenkin hukassa. En tiedä, mistä sitä etsiä. Vanhoja postauksia katsellessani havahduin myös oman kädenjäljen kehitykseen. Se ilahdutti suuresti. Jotenkin on ollut olo, että tässä junnaa vain paikoillaan taitojensa kanssa. Oli kiva nähdä, että se oli vain tunne.

Tavallaan en tiedä, miksi tällainen postaus piti kirjoittaa. Enhän ole kenellekään tilivelvollinen postauksistani tai yhtään mistään blogiin liittyvästä. Jotenkin vain tuntuu, että ajatuksia ja tunteita täytyi saada konkretisoida tekstiksi. Blogin lopettaminen ei ajatuksena tunnu hyvältä. Toisaalta en myöskään haluaisi asettaa mitään postaustavoitteita tai lupailla täällä käyvillä lukijoille yhtään mitään. Toivoisin, että kun sain nämä ajatukset kirjoitettua ja julkaistua, blokki katoaisi pikkuhiljaa.