maanantai 26. joulukuuta 2016

Meikkitutoriaali - Night Glow

Perjantaiselle sumusilmämeikille olisi nyt luvassa pieni piktoriaali! Tekniikaltaan tämä on aikalailla hyvin yksinkertainen meikki, joten tämä sopii mainiosti myös aloittelijalle. Tällähän kelpaisi lähteä vaikka uuden vuoden pippaloihin. ;-) Sävyjä varioimalla saat meikistä oman näköisen ja säihkettä voi lisätä vaikkapa nestemäisellä glitterrajauksella (jollaisia saa esmes NYXiltä, Make Up Storelta, H&M:ltä sekä Lindexiltä). Mutta mennäänpä asiaan! Tämän silmämeikin avaintuotteet ovat NYXin Lid Lingerie voidemainen luomiväri sävyssä Night Glow* sekä, krhm, ehkävähänliiankinpaljonviimeaikoinakäytössäollut Urban Decayn Naked Ultimate Basics-paletti*.





Ensimmäisenä kannattaa miettiä, aloittaako meikin silmistä vai pohjameikistä. Tummemmissa meikeissä aloittaminen kannattaa sijoittaa silmiin, jotta ei tarvitse pelätä luomivärin varisemista poskille ja niiden suhrujen epätoivoista putsaamista. Pohjusta luomet luomivärinpohjustajalla. Puuteroi ainakin luomivaon ja kulmakarvan väliin jäävä alue, halutessasi voit sipaista puuteria myös liikkuvalle luomelle. Levitä luomivakoon sävyä Faith (1.) samalla häivyttäen sitä hiukan luomivaon yläpuolelle. Tämä on meikin "transition"-sävy, joka saa meikin sulautumaan omaan ihon väriin kivasti ja saa meikin näyttämään paremmin häivytetyltä. Häivytä Faith-sävyä Commando-sävyn (2.) avulla kevyesti kohti kulmakarvoja. Tämän jälkeen lisää aivan luomivakoon sävyä Lockout (3.) syventämään luomivaon muotoa. Häivytä sävyt hyvin toisiinsa.


Levitä voidemaista NYX Lid Lingerie-luomiväriä liikkuvalle luomelle suoraan aplikaattorilla. Tämän jälkeen tasoita väri sormella taputtelemalla ja varmista, että sävyä on kaikkialla. Sormella saa myös häivyteltyä voidemaisen ja puuterisen luomivärin rajan. Lisää luomiväriä myös alaluomelle levitämällä ensin sävyä Tempted (4.). Levitä muutama kerros samalla hyvin häivyttäen. Lisää aivan ripsirajaan sävyä Lockout (3.) syventämään sävyä. Häivytä hyvin vaaleampaan sävyyn.


Tee pehmeä luomivärirajaus yläluomelle sävyllä Blackjack (5.). Häivytä rajaus utuiseksi. Tee myös alaluomen vesirajaan rajaus joko ruskealla luomivärillä tai ruskealla kajalilla, itse käytin luomiväriä sävyssä Lethal (paletin punertava tumma ruskea). Levitä kulmaluulle kulmakarvan alle sekä silmän sisänurkkaa valaisemaan sävy Blow (6.). Lopuksi viimeistele meikki reilulla kerroksella maskaraa.


Tadaa! Helppo ja pehmeä smokey-meikki on valmis. Näyttävämmän meikistä saat, kun teet ylärajauksen geelimäisellä tai nestemäisellä rajauksella ja lisäät meikkiin irtoripset. Mä tykkään tällaisesta  superpehmeästä rajauksettomasta versiosta todella paljon. Voin käyttää tätä fiiliksen mukaan joko arkena tai juhlassa, molempi parempi. ;-) Miltä meikki vaikuttaa, tuleeko kokeiltua tätä?


2 kommenttia:

  1. Milläiit tehnyt noi täydelliset kulmat? <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha olin just tätä ennen värjännyt kulmat! Ja Lumenen kulmakynä Harmaanruskea on luotto, sillä on nämäkin täydennetty. :-)

      Poista