keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Throwback part 1/3 2003-2004

Voi jestas... Mun oli tarkoitus tehdä tällasia throwback-postauksia jo toukokuussa mun 27-synttäreiden aikoihin, mutta homma jäi vähän kesken. Kaivelin cd-levyjen uumenista vanhoja kuvia itsestäni, kyllä sitä on selfieitä osattu ottaa jo ennen älypuhelinten ja instan kulta-aikaakin! :-D Ihana murrosikä on oman tyylin ja oman paikkansa etsimistä; mun elämässä pissistelyvaihe jäi sinne 6.-7. luokille ja sit astui kuvioihin ernuilu. Yritin painottaa kuvissa erityisesti sellaisiin, joissa on "kuumia" meikkikokeiluja. Viivat silmien alla tais olla aika kova juttu tuolloin... Harvemmin siis liikuin arkena mihinkään tuollaisessa meikissä, aika vähän meikkailin kouluun, mutta kotona on sitten harrasteltu ja kuvailtu (kuten edelleen tänäkin päivänä :-P). Kuvat eivät oo mitenkään kronologisessa järjestyksessä, mutta kaikki sijoittuvat vuosille 2003 ja 2004, jolloin oon ollut about 8. luokalla ja 14-15-vuotias. Aion julkaista näitä lisääkin myöhemmiltä vuosilta vielä parin postauksen verran.


Anni 14 vuotta. Tähän asti olin aina vaalee, mut sit päätin värjätä punasen tukan. Tai kuparinen tuo oli, mutta punaseks sitä sanottiin. Tukka oli ihanan pitkä! Ei oo enää tuon jälkeen ollut noin pitkiä hiuksia. Kulmakarvat on jo nypitty vähän liian ohueks. Meikkirutiiniin kuului lähinnä Lumenen meikkipuuteri ja kajal-kynä. Jos meikkasin. En tainnut ihan päivittäin ees meikkailla. Enkä muista käytinkö ollenkaan ripsiväriä... En tainnut.



Toi mustavalkoinen kuva saattaa olla jo 16-v., mutta muut edelleen 14. Neon-pinkki pinni näytti olevan aina päässä. Upea. Kova kontrasti kuvissa oli myös muodikas. Ja viivat meikissä. JA RAITAPOLVISUKAT! Mä jopa irccasin jollain sukka-kannulla. Olikohan se #raitasukat vai #polvisukat...? Joku semmonen. Hahhah.


Ja taas toi perkeleen pinni. :-D Laitoin ton mustavalkosen kuvan, koska muistan kuinka hieno se oli mun mielestä. Oltiinkohan just menossa Bitch Alert/Maj Karma-keikalle Lutakkoon tossa. Ja mulla oli itte tekemäni ruutuvekkihame ja armeijan leipälaukku. Ne oli sillon cool. Samoin tollanen bleiseritakki, joka oli mustaa pientä vakosamettia. Vasemman puoleisessa kuvassa näkyy varmaan mun ihannekulmat. Onneks en koskaan lähteny siihen, et oisin koko kulmat sheivannut veks ja piirtänyt tilalle. Mutta kuten seuraavista kuvista näkee, kulmien loppupäät sai kyllä jossain vaiheessa kyytiä...


Niin ubeet! Kiitos vaan minä 15 vuotta. Tämän nyppimisen ansiosta joudun tänä päivänä täydentää kulmat huolella, jos haluan että ne näyttää tuuheilta. :-D Välillä kyllä nykyäänkin tekis mieli vetästä kulman loppupää pois, että sais meikattua vähän nostetta, mutta toisaalta ahdistaa ajatus, kuinka rumalta ne sit näyttää ilman meikkiä. Kuitenkin aika paljon myös kuljen meikittä, joten... Tässä hiustyyli oli vaihtunut rastoihin. Mun pitkä tukka lyheni rastoissa noin puolella, eli todella paljon! Muistan, kuinka se harmitti mua, koska pitkistä rastoista haaveilin. Käytin rippilahjaksi saamani rahat tuohon tukkaan. Ja helmiä piti tottakai laittaa niihin. Sekä neon-pinkki pinni. Ilman en näköjään pärjännyt. Mietin myös, mikä ihme on tuo Barbie-tähti kaulassani...?

Mitäs tykkäätte vanhasta tyylistäni?

maanantai 5. syyskuuta 2016

Päivän meikki - Cookies & Cream





Meikissä käytin:
-Natural Code Color Correcting Make up - 2 Nude (saatu)
-Maybelline FitMe Concealer - 15 Fair
-NYX HD puuteri (saatu)
-IsaDora Face Sculptor - 03 Nude
-NYX Baked Blush - Ignite (saatu)
-NYX Strobe of Genius Illuminating palette (saatu)
-Lumene Blueberry kulmakynä - 2 Harmaanruskea
-L'Oréal False Lash Wings Sculpt mascara (saatu)
-NYX Ombre Lip Duo - Cookies&Cream (saatu)

-

tiistai 30. elokuuta 2016

NYX Liquid Suede Cream lipstick

Raivokas ihanien nestemäisten mattapunien metsästys on jatkunut. Minäkin pikkuhiljaa hurahdin mattahuuliin ja tämä vuosi onkin ollut nimenomaan nestemäisten ja voidemaisten mattapunien testailun aikaa. Perus puikkopunista mattaisia mulla on ollutkin ja olen niistä tykännyt, mutta aplikaattorilla levitettävät punat on vaan niin käteviä. Plus minäkin ku muutki! Toistaiseksi testit ovat keskittyneet lähinnä NYXin mattavalikoimaan. Trendien aallonharjalla ratsastava brändi onkin tuonut markkinoille useita erilaisia mattahuulipunia. Soft Matte huulivoiteet ovat olleet monen suosikkeja ja Lip Lingeriet on myyty keväällä jopa maailmanlaajuisesti hetkellisesti loppuun. Keväisestä NYXin lanseeraustilaisuudesta sain testiini yhden sävyn Soft Mattea ja ostin kaksi. Soft Matte paljastui valitettavasti itselleni huonoksi. Tai, hmm. No, ainakin hiukan pettymykseksi. Punan pysyvyys ei ollut niin hyvä kuin toivoin ja, kuten olen jo tainnut muutamaan otteeseen mainita, puna kului huulteni keskiosasta täysin jättäen viivantarkan rajan huulen keskelle. Not nice. Olen mä noita silti käyttänyt, mutta harmittaa, kun joutuu jo parin tunnin kuluttua hiukan korjailemaan. Alkukesästä nappasin Sokkarin NYX-hyllystä itselleni myös Lip Lingerien sävyssä Embellishment. Lingerie onneksi osui lähemmäs napakymppiä omassa käytössäni. Se on selkeästi kuivempi kuin Soft matte, mutta ehkä juuri tämän ansiosta pysyy huulillani paremmin. Tämänkin kanssa on vastaavaa kulumaongelmaa, mutta Lingerie pysyy useamman tunnin siistinä eikä vaadi kuin yhden korjailun työpäivän aikana. Parempaa siis. Mutta.... Aina on löydettävä parempaa ja Lip Lingerien sävyvalikoima kattaa vain erilaisia nudeja. Värejä mulle, joten PAKKO oli saada testiin myös Liquid Suede voidemaisia huulipunia.


Tilasin kesällä Cocopandalta kaksi upeaa Liquid Suede-sävyä; Amethyst sekä Orange County, täydellinen kirkas, syvä violetti sekä upea kirkkaanoranssi kuulostivat täydellisiltä mun meikkipussiin. Ja väreinä ne sitä onkin. Oranssi kesään ja alkusyksyyn, violetti talven ajan katseenkiinnittäjäksi. Liquid Sueden koostumus on mun makuun aika paksua ja voidemaista. No, cream lipstick, mitä muuta voi odottaa? Mutta heti koostumus kuiskaili mulle, tuleekohan tämäkään huulillani pysymään. Liquid Suedet eivät kuivu täysin mattaiseksi, mutta yleisilme on selkeästi mattahuulipunan puolella. Fiilis huulilla näiden kanssa on melkoisen tahmainen. Jotenkin liian sellainen tietoinen olo, että mulla on jotain huulilla. Eikä se ainakaan paranna pysyvyyttä, että tuon tunteen vuoksi koko ajan painelen huulia yhteen. :-D


Mä en kestä.. Teenkö minä näiden kanssa jotain väärin?! Yritän levittää mahdollisimman ohuen kerroksen, mutta tämä Liquid Suede oli kolmesta kokeilemastani NYXistä kaikkein eniten pettymys. :-( Jos kaksi edellistä vain kuluvat huulten keskiosasta nopeasti ja reilusti pois, Suedet suorastaan lohkeilevat huulilla. Huulten pienet juonteet jäävät hymyillessä vaille punaa, oma huulen väri paistaa juoneen pohjalla. Surku ja itku, kun nää värit ois olleet niin upeat! Pitääkö minun tyytyä kohtalooni ja niellä totuus, että nestemäiset mattapunat eivät ole mun huulia varten? Vai löytyisikö teistä saman ongelman kanssa kamppailleita, jotka ootte kuitenkin ehkä löytäneet pysyvyyteen hyvät kikat? Auttaisiko huultenrajauskynä tai meikkivoide/pohjustus näitä pysymään paremmin? Tuntuu, että nämä jää käyttämättä, kun huulet näyttää melko karseilta läheltä katsottuna jo alle tunti huulipunan levittämisestä. NIISK!



Katsokaa nyt noita sävyjä! Niin ihanat... Pliis, vinkit jakoon, millä saan nää pysymään nätisti? Vai pitääkö heittää näillä vesilintua.

maanantai 29. elokuuta 2016

Maybellinen Vivid Matte Liquid swatches

Viimeisimmässä postauksessani esittelin muutamia pr-näytteenä saamiani uutuuksia Maybellineltä. Vivid Matte Liquid-huulipunista pyydettiin het swatcheja, joten täältä pesee! Ai että näiden huulimeikkiswatchien tekeminen on sitten tuskaa. :-D Viimeisen huulipunan pyyhkimisen jälkeen huulet suorastaan huutaa paaaksua bebanthen-kerrosta lohduttamaan. Mutta mitäpä sitä ei teidän eteen tekisi. ;-D Hahhah. Tämmönen kuus huulipunaa on ehkä inhimillinen vielä. Tällä hetkellä arvon kovasti, miten esittelisin NYXin uudet ombre-huulipunat... Niitä sävyjä on nimittäin 10 (kymmenen!). Jaiks. Noo, katsotaan. Tässäpä olisi Vivid Matte Liquid-huulipunat swatchattuna huulille, huulet pohjustettu jokaisen sävyn alle ohuesti meikkivoiteella.


Pinkit sävyt ovat IRL aavistuksen selkeämmin toisistaan eroavat. Coral Courage on selkeästi lämmin, jopa vähän neon, Electric Pink kirkas puhdas pinkki ja Berry Boost viileämpi syvän pinkki. Rebel Red on ihan täydellinen, syvä kirkkaanpunainen. Nude Thrill on aavistuksen beigeen/rusehtavaan taittava nude, Nude Flush taas viileään pinkkiin taittava nude. Omiksi suosikeiksi ovat välittömästi ponnahtaneet ylärivin Nude Thrill sekä Coral Courage. Thrill on aivan paras arkihuulipuna ja Coral taas sellainen räväyttäjä pelkän ripsivärin kaveriksi. Vaikka huulipuna on nimetty matteksi, en sanoisi näitä ihan täysin mattaiseksi. Kuvastakin sen jo näkee, että pinta jää enemmänkin kermaiseksi. Paperia pussaamalla pinnan saa mattaiseksi ja ihanaksi, mutta tästä sävy kärsii ja jää pehmeämmäksi. Mä en ole tästä oikeastaan ollenkaan harmissani, koska suurin osa kokeilemistani nestemäisistä ja voidemaisista mattapunista ei pysy mun huulilla kauniisti, vaan lähtee lohkeilemaan ja kulumaan huulen keskiosasta rumasti. Vivid Matten koostumus kuluu huulelta tasaisemmin ja on kuitenkin yllättävän kestävä! Korjailu onnistuu päivän mittaan helposti, eikä korjaava kerros jää epätasaiseksi. Pidän myös huulipunan levittämisestä aplikaattorilla, koska sillä saa punan levitettyä mukavan tarkasti myös huulten reunoille. Ainoa miinus tälle tulee tuoksusta, joka on verrattaen voimakas ja parfyyminen. En juuri välitä, että huulipunani tuoksuisi oikein millekään. Hintaa näille on lyöty noin 12€ verran.

Miltä näyttää swatchit? Himottaako joku sävy erityisesti?

*Postauksen tuotteet saatu pr-näytteinä blogin kautta 

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Syysuutta Maybellinelta

Kevät ja syksy. Ne kaksi vuodenaikaa, jolloin eniten lansesrataan meikkiuutuuksia. Ainakin mun mutulla. Aika usein myös lanseerattavien tuotteiden värimaailmat on arvattavissa; keväisin vaaleita sekä kirkkaita ja lämpimämpiä trooppisia sävyjä, syksyisin tummaa, viileää ja murrettua. Maybelline lanseerasi NUDES-palettiensa jatkoksi uuden The Rock NUDES-paletin, jossa sävyt ovat täydellisiä pimeneviin syysiltoihin ja lähestyvään pikkujoulukauteen (kääk..). Lisäksi uusina tuotteina on lanseerattu Master Precise Curvy-silmänrajaustussi, Lash Sensational Luscious-ripsiväri, Master Strobing Stick sekä Color Sensational Vivid Matte Liquid-huulipunat. Ripsivärin testailu on vielä vaiheessa, joten siitä mahdollisesti myöhemmin lisää. Hiukan tarkemmin esittelen nyt muutaman näistä tuotteista (ofkoors ne, jotka mua on eniten innostaneet)!







Lähmänäppi kävi taas lähmäämässä jo ennen kuvien ottoa. AINA. Saakeli. :-D Pitäs opetella ottamaan ensin kuva ja sitten lääppiä. Noo anyways, The Rock NUDES-paletin sävyt on siis hyvin sykysyiset ja savuiset. Tällaisilla paleteilla saa helposti koottua meikin sekä arkeen että juhlaan ja kaikkeen sen väliltä. Sopivasti kimallusta, sopivasti mattaa. Laatu värien välillä hiukan vaihtelee: osa on pigmenttisempiä, osa hiukan kuivempia ja varisevampia. Hyvän primerin kanssa tästä saa kuitenkin oivasti väriä irti. Swatch-kuvissa luomiväri on levitetty kuivalle iholle ilman primeria. Parit testimeikit omaan nassuun tuli tämän kanssa jo tehtyä. Mutta, koska intoilen nyt enemmän lämpimistä sävyistä luomiväreissä, tämä saa odotella vilpoisampia talvikelejä. (Hinta noin 17,50€)


Edellisten meikkikuvien ihon hehku on luotu Maybellinen uudella Master Strobing Stick-hehkutuotteella. En oo näköjään tajunnut itse tuotteesta ottaa kuvaa, mutta se on kämmenen mittainen paksuhko puikko. Tuotetta voi levittää iholle suoraan puikosta tai sormin. Testien perusteella se on paras levittää suoraan puikosta, jos laittaa tuotteen meikkivoiteen päälle ennen puuterointia. Puuteroidulle meikkipohjalle tuote leviää näteimmin sormin taputtelemalla. Ja mikä tuote tämä onkaan... AI-VAN I-HA-NA! Luonnollisen voimakas ja hienojakoinen hehku ilman isoja glitterpartikkeleita, eikä lainkaan rasvainen, enemmänkin silkkinen koostumus. Siis niinkun ehkä parhaita korostustuotteita, mitä oon hetkeen kokeillut. Trust me. Kirjoittelen hehkutuotteista erikseen isompaa postausta lähitulevaisuudessa, jolloin otan tätä ehkä vielä lähempään käsittelyyn. Tuotteesta löytyy kaksi sävyä: Light Iridescent (kuvassa vasemmalla) sekä Medium Nude Glow. Myös seuraavissa meikkikuvissa poskipäiden hehku on tämän Strobing Stickin ansiota. Kattokaa tota glow'ta!! (Hinta noin 9,90€)




Erittäin innostava ja positiivinen yllätys olivat nämä Vivid Matte Liquid-huulipunat. Suomeen on nyt lanseerattu nämä kuusi sävyä. Olemassa on kyllä erikoisempaa, violettia ja mustaakin, mutta Suomesta ei ainakaan toistaiseksi ole niitä saatavilla. Mitään NYXin Soft Matte Lip cream-mattaa näiltä ei kannata odottaa, ihan niin mattaiseksi nämä eivät kuivu. Enemmän lopputulos mielestäni muistuttaa kermaista. Joka tapauksessa, näiden kesto omilla huulillani on ollut erinomainen. Sitten kun kuluu, kuluu tasaisesti, mikä on muiden mattahuulipunien kanssa ollut kohdallani akilleen kantapää; suurin osa mattapunista kuluu lähinnä huulteni keskeltä jätten ruman tarkan rajan huulten keskiosaan. Vivid Matte Liquidin koostumus on huulilla tosi miellyttävä ja kevyt, tuote on helppo levittää tarkasti aplikaattorilla. Väriä tulee reippaasti ja sävyt on todella ihanat! Jos huulet on olleet kuivat/huonosti kosteutetut, tämä vähän kihelmöi tai kirvelee huulilla. Miinusta myös valitettavan voimakkaasta ja parfyymisestä tuoksusta. Neljä näistä sävyistä olen jo korkannut, ainoastaan tuon kirkkaanpunaisen annoin eteenpäin. Kuvassa sävyt oikealta vasemmalle: Nude Thrill, Nude Flush, Coral Courage (huulilla noissa meikkikuvissa), Electric Pink, Berry Boost ja Rebel Red. (Hinta noin 9,90€)

Oliko näissä jotain sellaista, joista haluaisitte lähempää arviota tai swatcheja? :-)

*Postauksen tuotteet saatu pr-näytteenä blogin kautta!

maanantai 15. elokuuta 2016

Lumene Glow Reveal - Laiskan ihonhoitajan pelastus

Alkukesästä sain Lumenelta testiin mielenkiintoisen ihonhoitouutuuden. Mä en tajua, mistä Lumene näitä loistotuotteita koko ajan putkauttaa markkinoille! :-D  Aivan loistavaa. Tästä voinette jo tulkita, että mitä mieltä uutuudesta olen... ;-) Lumenen Glow Reveal Kirkastava pikakasvohoito on kevyesti kuoriva naamio, joka samanaikaisesti kirkastaa, heleyttää ja puhdistaa ihoa. Kasvohoito levitetään iholle pyörivin liikkein, jätetään vaikuttamaan minuutiksi ja huuhdellaan pois lämpimällä vedellä. Helppoa ja nopeaa, sitä itse ainakin arvostan. Olen tosi usein levittänyt Glow Revealin vaikuttamaan hampaiden pesun ajaksi. Tai suihkussa hiustenpesun ajaksi. Joka tapauksessa, tää on kiireiseen arkikäyttöönkin ihan huippu juttu!


Sain naamion testiini toukokuussa. Lueskelin lehdistötiedotteen läpi, ja joo, Lumenen tapaan vaikuttavista aineista löytyy suomalaista lakan ja tyrnin siemenöljyä, mutta mä en usein ole niin kauhean kiinnostunut tuotteen sisältämistä ainesosista. Ensiksikin, koska ihoni ei yleensä reagoi mihinkään huonosti enkä ole allerginen. Toiseksi, mulle tärkeintä on, että koen tuotteen toimivaksi, ei niinkään vaikuttavat aineet ja niiden hienot nimet. Sen sijaan silmääni osui maininta tuotteen kuorivien rakeiden biohajoavuudesta. Aivan mahtavaa! Muun muassa kosmetiikassa (esim. juuri kuorintavoiteet) käytettävät mikromuovit ovat vesistöissä todellinen ongelma, joten olin hyvin iloinen ekologisesta valinnasta kuoriviksi rakeiksi. Peukku! Otin nämä tuotekuvat, kun olin jo jonkun aikaa käyttänyt Glow Revealia, joten purkistä näkee, että sisältö on huvennut. Purtilon ulkonäkö ei oikein herätä tunteita suuntaan tai toiseen, sellainen perus-Lumene, mutta sisältö on priimaa. Pikakasvohoito on tarkoitettu kaikille ihotyypeille ja ainakin omalleni sopii kuin nakutettu. Iho näyttää käytön jälkeen todellakin kirkkaammalta, mutta perinteisiin kuorintoihin nähden iho yllättäen tuntu myös kosteutetulta. Olen käyttänyt pikakasvohoitoa välillä päivittäin, välillä kerran viikkoon, riippuen siitä, miten usein olen ihon kokenut tarvitsevan ekstrapuhdistusta ja kirkastusta. Usein olen myös käyttänyt pikakasvohoidon ihollani aamuisin ennen meikkaamista; meikki levittyy tämän jälkeen kuin unelma!


Ensivilkaisulla Glow Reveal vaikuttaa sileältä massalta. Kuitenkin siinä on tarkemmin katsoen havaittavissa pieniä valkoisia kuorivia hiukkasia. Kasvoille levittäessä kuorivat hiukkaset tuntuvat mukavan tehokkailta. Tuotteen tuoksu on raikas ja aavistuksen savimainen, mikä tietysti johtuu tuotteen sisältämästä kaoliinisavesta (jonka tarkoitus on syväpuhdistaa ihohuokosiin kertynyttä talia). Kasvojen iholla vaikutellessaan pikakasvohoito kihelmöi aavistuksen ja tuntuu mukavan viilentävältä. Mahtava ominaisuus aamuisin turvonneelle pärställe. ;-) Meikkien puhdistukseen tätä ei ole tarkoitettu, eikä siihen sovellu, testattu on. Iltaisin siis kannattaa ensin puhdistaa meikit ja sitten vasta levitellä naamio. Ja hei, tämä levitetään kuivalle iholle! Glow Revealin jälkeen iho on ollut heleä ja pehmoinen. 


Annoin pikakasvohoidon myös ystävälleni viikoksi testiin. Hänellä on hyvin erilainen ihotyyppi kuin minulla, joten halusin vähän erilaista näkökulmaa tuotteeseen. Pyysin ystävääni käyttämään naamiota iltaisin 7 päivän ajan. Sitten kysyin häneltä muutaman kysymyksen tuotteeseen liittyen:

"Oma ihoni on herkkä, pintakuiva ja minulla on varsinkin poskissa couperosaa. Minulla on kuitenkin myös paljon epäpuhtauksia ja ihoni myös rasvoittuu päivän aikana. Eli iholleni on aika vaikea löytää sopivia tuotteita ja koen oman ihoni ongelmatapaukseksi. Kuorintoja käytän liian harvoin, joten tämä testi tuli oikein hyvään saumaan." 
1. Mitä ajatuksia herätti tuotteen pakkaus, koostumus, ulkonäkö, tuoksu?
"Olen käyttänyt paljon Lumenen tuotteita, sillä pidän niistä. Pakkaus olikin hyvin samankaltainen kuin yksi Lumenen kosteusvoide, jota olen käyttänyt. Pakkauksesta tulikin jo sellainen luottavainen olo, sillä se oli hyvin ”lumenemainen”. Tuotteen tuoksu oli aika voimakas, mutta ei millään tavalla häiritsevä. Tuoksu oli mielestäni hyvin mentholinen, mutta myös turpeinen. Ulkonäöstä ja koostumuksesta tuli mielikuva, että tuote ajaa asiansa hyvin. Koska ihoni on herkkä, mietin aluksi, että onko koostumus liian rakeista ja kovaa. Se ei kuitenkaan ollut, vaan tuote soveltui mielestäni myös omalle herkälle iholle (kunhan tuotetta ei hankaa liian kovaa iholle)." 

2. Minkälaiseksi koit tuotteen käytön (helppoa, vaivalloista tms.)?
"Tuotteen käyttö oli erittäin helppoa. Olen itse aika malttamaton ihonhoidon suhteen. Haluan, että saan hoidettua ihoni nopeasti ja vaivattomasti. Eli en yleensä tykkää kuorinnoista/naamioista, joita joutuu pitämään monia minuutteja kasvoilla. Tämän kuorinnan lyhyt vaikutusaika oli mieleeni. Tuote oli helppo levittää ja sen sai pestyä myös hyvin kasvoilta pois."  

3. Huomasitko ihossa välittömiä vaikutuksia? (Miltä iho näytti ja tuntui käytön jälkeen?)
"Koska ihoni on myös herkkä, reagoi se aina kuorintoihin (ja välillä myös pelkkään kuumaan veteen tai peruspuhdistukseen) punottamalla. Tuotteen käytön jälkeen ihoni punoitti vähän tavallista enemmän, mutta sitä ei kuitenkaan kirvellyt ja kiristänyt. En siis kokenut punoitusta mitenkään häiritsevänä, sillä olen tottunut siihen. Iho tuntui välittömästi pehmeämmältä. En osaa vertailla tätä tuntemusta muihin kuorintoihin, sillä en kuori ihoani tarpeeksi usein, eikä minulla ole tällä hetkellä mitään kuorintavoidetta käytössä." 

4. Huomasitko ihossa muutoksia 7 päivän kuurin aikana?
"Iho on tuntunut kuurin jälkeen pehmeämmältä ja näytti mielestäni paremmalta, mutta epäpuhtauksiini en huomannut ainakaan näin lyhyellä kokeilulla olevan suurempaa vaikutusta. Kuurin jälkeen meikin levitys oli helpompaa ja huomasin myös, että meikkivoide pysyi paremmin." 

5. Ostaisitko tuotteen?
"Aion kyllä ostaa tuotteen, sillä olen miettinyt pitkään jonkun kuorinnan ostamista ja tämä ajoi asian mielestäni hyvin!" 

6. Muita kommentteja:
"Hinta ja laatu kohtaavat mielestäni tässä tuotteessa! Myös biohajoavat rakeet, suomalaisuus ja tuotteen riittoisuus saavat minulta kymmenen pistettä. Suosittelen! :-)"


Itse olen myös sitä mieltä, että Glow Reveal pikakasvohoidossa hinta ja laatu kohtaavat todella loistavasti. Tuubi on reilun kokoinen (150ml) ja suositushinta tuotteelle on noin 13,90€. Olen käyttänyt pikakasvohoitoa toukokuusta saakka keskimäärin 2 kertaa viikossa ja tuotetta on edelleen reilunpuoleisesti tuubissa jäljellä.  Hintaansa nähden tuote on todellakin riittoisa ja joka ikisen euron arvoinen. Ainakin omassa kylppärin kaapissa Glow Reveal lunasti paikkansa kestosuosikkina välittömästi ja aion todellakin ostaa uuden tuubin tämän pr-näytteen tyhjennyttyä.

Löytyykö ruudun toiselta puolelta eriäviä mielipiteitä vai ootteko tekin ihastuneet tähän laiskan ihonhoitajan pelastukseen? :-)

*Postauksen tuote saatu pr-näytteenä blogin kautta!
 

maanantai 8. elokuuta 2016

Tallinnan tuliaiset + Päivän meikki

Jep jep. Kun siippa on Tallinnassa ja kysyy, mitä haluaisin tuliaisiksi, mitäpä muuta sitä ekana miettisi kuin meikkejä? :-D Varsinkin kun ite on ostolakossa. :-P Toive oli aika selkee (kiitos Elisan viimeaikaisten ko. paletilla tehtyjen meikkien ja pienen googlettelun!): the Balmin Nude Dude. <3 Emmin Nude Duden ja Nude 'Tuden välillä, mutta selkeästi lämpimillä sävyillään Dude vei voiton. Tämmöisiä punertavia, selkeästi lämpimiä nude-sävyjä mulla on vähemmän ja nää just nyt himottelee eniten. Ja voi jesta tää on sitten KIVA paletti!



The Balmin pakkaukset on tehty pilke silmäkulmassa, tykkään! Nää on oman näköisiään ja todella tunnistettavia. Tykkäsin, että pakkaus on jämäkkä ja laadukkaan tuntuinen, vaikka onkin pahvinen. Peilikin oli yllättävän hyvä ja iso! Mukana tullut sivellin on tässä paletissa valitettavasti aika kakka. Urban Decayn paleteissa mukana olevat siveltimet on yleensä yllättävän käyttökelpoisia, mutta tämä oli vaan muovinen ja todella halvan oloinen... Silti, tämän postauksen meikin olen tehnyt tällä siveltimellä plus Cailap by Mariela Sarkima-häivytyssiveltimellä, koska kaikki muut oli töissä. :-D Eliii hätätapauksessa tällä saa jotain aikaiseksi, jos meikkaaminen on muuten hallussa. Mut joo, en mä tätä siveltimen takia toivonut, joten sinällään se ja sama. Eiks ookin hauska tämä pakkaus? Ihmettelen vain, miks noille dudeille on pitäny piirtää pyyhkeet lanteille, vaikka luomivärit peittääkin kriittisimmät paikat... Ehkä siks, koska Jenkit. (Balm on californialainen brändi.)



Swatchailin heti eilen paletin saatuani eniten kiinnostavat sävyt. Oikealta vasemmalle löytyy: Fabulous, Fit, Firm. Flirty, Funny ja Friendly. Käytin tähän meikkiin noiden swatchattujen lisäksi vielä Fearless, Faithful sekä Feisty. Eli melkein kaikkia paletin sävyjä. :-D Halusin vähän kikkailla ja kokeilla mahdollisimman monta. Ja voi että on muuten hyvä! Sävyt häivyttyy helposti ja ovat pigmenttisiä. Jopa nuo mattasävyt oli yllättävän kermaisen tuntuisia, ei oikeastaan lainkaan kuivia. Värit myös varisee todella maltillisesti. Tästä tuli heti kyllä mun tän hetken lempparipaletti! Nää sävyt on niiiin ihanat. Kuin tehty vihreille silmille. Pööfect. Ja ehkä parasta tässä on se, että nää sopii vaikka kaikki samaan meikkiin tai voi laittaa vain yhtä tai kahta sävyä ja saada silti mielenkiintoisen silmämeikin. Jepu jee. The Balmia ei Suomen kamaralta valitettavasti saa, mutta Tallinnasta löytyy ainakin Kaubamajasta (jossa Nude Duden hinta on 39,90€) ja  suomalaisista verkkokaupoista esim. eleven.fi sekä Cocopanda myyvät Balmia. Tässä vielä meikkikuvat ekasta Nude Dude-lookista!






Meikissä käytin:
-Lumene Touch of Radiance Seerumimeikkivoide (valmistus lopetettu, byhyy)
-Maybelline FitMe concealer - 15 Fair
-Maybelline Master Strobing stick - 100 Light-iridescent*
-Rimmel Stay Blushed! Liquid Cheek Tint - 001 Pop of Pink
-NYX HD Studio Finishing Powder*
-IsaDora Face Sculptor - Nude

-Lumene Blueberry Eyebrow pencil - 2
-Natural Code Brow shaper wax*

-NYX Jumbo Eyepencil - Milk*
-the Balm Nude Dude eyeshadow palette
-L'Oréal False Lash Wings Sculpt mascara*

-Maybelline Vivid Matte Liquid lipstick - 05 Nude Flush*

*Tähdellä merkityt tuotteet saatu blogin kautta!