torstai 5. marraskuuta 2015

Smokey eyes-meikki Serene-paletilla

Comeback-postauksen smokey-meikki sai Instagramin puolella kehuja, joten ajattelin tuusata siitä teille tutoriaalin. Meikki on hyvin yksinkertainen ja tuotteitakin tähän tarvii aika minimaalisesti. Tein meikin oikeastaan hyvin pitkälti tuon Eye Dramatizer Trio-luomivärin pohjasta löytyvän ohjekuvan mukaisesti. Näissä Natural Coden trioissa on siis jokaisessa kolmesta sävystä numero (1-3) ja takakannessa silmä-kuvaan on numeroitu, mihin kohtiin sävyt on levitetty. Tuosta aiemmasta postauksesta löytyy myös muut meikissä käyttämäni tuotteet, tässä nyt vain silmämeikin prujut.



Tarvitset luomivärisiveltimen, häivytyssiveltimen, luomivärinpohjustajan, kolme eritummuista luomiväriä (trio-paletit sopii tarkoitukseen loistavasti), mustan kajal-kynän sekä tuuheuttavan ripsarin.




-Aloita meikki pohjustamalla silmäluomi kauttaaltaan luomivärin pohjustajalla. Älä puuteroi! Kun jätät puuterin pois välistä, luomiväri tarttuu intensiivisemmin luomelle.
- Levitä paletin keskitummaa sävyä koko liikkuvalle luomelle luomivakoon asti. Häivytä rajat puhtaalla häivytyssiveltimellä utuiseksi, reippaasti luomivaosta ylöspäin. Kerrosta luomiväriä pari kertaa lisäämällä välissä lisää luomiväriä ja taas häivyttämällä. Toista tämä niin usein, että olet tyytyväinen luomivärin määrään ja utuisuuteen.
-Levitä samaa tummuutta myös alaluomelle. Halutessasi super-utuisen lopputuloksen voit levittää värin alaluomelle häivytyssiveltimellä.
-Ota tumminta sävyä ja levitä sitä yläluomen ulkonurkkaan, keskelle häivyttäen. Tumma väri kannattaa levittää aavistuksen painaen sivellintä, jotta se tarttuu ihoon kunnolla. Voit levittää väriä pari kerrosta ennen ensimmäistä häivytystä.



-Häivytä tumman luomivärin rajoja. Tummankin luomivärin kanssa kannattaa kerrostaa, koska häivytys usein vie luomiväristä intensiivisyyttä. Levitä tummaa, häivytä rajat, toista tämä taas niin usein, että olet tummuuteen tyytyväinen.
-Levitä tummaa luomiväriä myös alaluomelle ripsirajaan. Lisäksi häivytä, jotta tumman ja vaaleamman sävyn väliin ei jää rajaa. Lopputuloksen tulisi tässä meikissä kaikessa olla liukuva ja utuinen.
-Rajaa yläluomi kajalilla. Anna rajauksen hiukan paksuuntua ulkonurkkaa kohti.
-Pehmennä kajal-rajaus levittämällä tumminta luomiväriä sen päälle.



-Rajaa alaluomen "vesiraja" joko kajalilla tai tummimmalla luomivärillä. Itse töpöttelin vesirajaan luomiväriä saadakseni hiukan pehmeämmän lopputuloksen. 
-Lisää lopuksi runsas kerros tuuheuttavaa mascaraa sekä paletin vaaleaa sävyä kulmaluulle ja silmän sisänurkkaan.



Tässä vielä kuva havainnollistamaan sävyjen paikat.

Miltä vaikuttaa, meinaatko kokeilla? :-) Tämä on mun mielestä meikkinä sellainen, joka kaikkien kannattaisi opetella! Sopii aikalailla kaikkiin silmänmuotoihin ja on helppo varioida sävyjä ja tummuuksia vaihtelemalla arjesta juhlaan, luonnollisesta näyttävään.





3 kommenttia:

  1. Hei onks jotain vinkkiä siihen, miten saa tosta silmän ulkonurkasta siistimmän? Kun mää usein huomaan, että häivyttäessä värejä se menee aina sellaseks epämääräsen näköseks ja jotenkin... Ei ollenkaan imartele omaa silmää, kun se häivytys on ihan levinny joka paikkaan. Etenkin tummilla väreillä pelaillessa näyttää ihan typerältä kun se ulkonurkka on niin siivottoman näkönen. Yritän aina tietysti olla häivyttämättä liian pitkälle ja pitää jonkinlaista järjestystä, mutta usein se jää kyllä vaan haaveeksi :-D

    Onko ylipäätään olemassa siis jotain "sääntöö", minkä mukaan kannattaa häivyttää tota ulkonurkkaa kohti? Mulla on itelläni melko pienet, mantelin muotoset ja vähän hupulliset silmät ja mun mielestä se aina vaikeuttaa kaikkee kamalasti. Kaiholla katon kaikkien meikkigurujen videoita aina kun niillä on sellaset isot bambisilmät ja sitte ite täytyy tuhertaa omiin pikkusimmuihin. :-D

    Niin ja siis tosta ulkonurkasta vielä, että jos tekis vaikka just tälläsen jonkun smokey eyen ja haluais laittaa siihen kissarajaukset, niin onks siihen joku tällänen yleinen sääntö tms. koodisto, kun mää aina ite yritän häivyttää niin, että se kissarajaus olis tavallaan sen siiven alta "puhdas", eli että siellä ei olis väriä (paitsi ehkä alaripsien tyvessä), mutta nään myös jatkuvasti, että jotkut tekee rajaukset niin, että se silmän ulkonurkka on tosi savustettu - myös sieltä alapuolelta - ja se rajaus on ikäänkuin keskellä sellasta savupilvee. Molempi parempi kantajansa mukaan vai teenkö mää esim. väärin vai mitä? :-D

    Toivottavasti saat näistä mun selityksistä jotain selvää edes!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän tuohon konsteja löytyy! Yksi hyvä on ns. "teippikikka". Jos se ei ole sulle tuttu juttu, niin kannattaa käydä katsomassa nää NUDE-blogin Erikan tutorialit, molemmissa on teippi käytössä. Se suojaa hyvin ulkonurkkaa tuhriintumiselta. :-)

      http://www.lily.fi/blogit/nude/tutorial-chocolate-smoky
      http://www.lily.fi/blogit/nude/silmameikkitutorial-valmistujaismeikki-viikonlopuksi

      Smokeya tehdessä yks hyvä vinkki on myös jättää silmänalusten/ympärysten meikkaaminen viimeiseksi, eli meikkipohjan tekee silmänalusille vasta silmämeikin jälkeen. Tällöin on aika helppo meikkisienellä / beautyblenderillä ns. kumittaa pois suttaantunut meikki silmän ulkonurkasta. Tai ihan putsata vanulapun ja silmämeikinpoistoaineen kanssa, jos suttua on paljon. Meikkisienellä voi myös "kumittaa" sen siipirajauksen alareunan siistimmäksi!

      Luomivärin levityksessä kannattaa myös ennemmin häivyttää ulkonurkasta sisänurkkaa kohti, eli ei tavallaan lähde häivyttämään kauhean voimakkaasti kohti ohimoa. Myös liian pullea ja iso häivytyssivellin tekee tarkasta häivyttämisestä hankalaa, eli kannattaa kokeilla vähän pienempää, jota pyörittelee vain ihan siinä tumman alueen rajalla.

      Oliko näistä vinkeistä jo jotain apua? :-) Tästä voisi saada vaikka ihan kokonaisen postauksen aikaiseksi... Katsotaan jos ehtisin tehdä!

      Poista
  2. Oli apua, kiitos ihana Anni! :-) Testaan näitä kaikkia seuraavalla kerralla kun teen jotain voimakkaampaa/savuisempaa meikkiä!

    VastaaPoista